Sakari Puisto

Suomi on Euroopan metsäisin maa: metsät peittävät yli 75 % maapinta-alastamme. Metsämme kasvavat vuosittain noin 103,5 miljoonaa kuutiometriä. Tilastotietojen mukaan vuonna 2021 puuston vuotuinen kokonaispoistuma oli noin 92 miljoonaa ja hakkuukertymä 76 miljoonaa kuutiometriä – kasvua oli siis edelleen enemmän.

Luonnonvarakeskus Luken uuden raportin mukaan Suomen hiilinielut ovat romahtaneet. Joutuisimme näin kuittaamaan jopa miljardeihin kipuavan laskun EU:lle. Arvio perustuu EU:n LULUCF-asetukseen, jossa jäsenmaille on määritelty bruttokansantuotteeseen ja 2000-luvun alun nielujen lähtötilanteeseen perustuva vertailutaso kausille 2021–2025 ja 2026–2030. Laskentatavat on valittu Suomen kannalta erityisen epäedullisesti, eivätkä ne perustu niinkään tosiasialliseen hiilinielujen määrään.

LULUCF-laskelmat eivät myöskään huomioi ojittamattomia soita, jotka hiilipörssin mukaan sitovat hiiltä hiilidioksidiksi muutettuna keskimäärin 890–1110 kiloa hehtaaria kohden vuodessa – Suomen neljä miljoonaa suohehtaaria siis noin neljä miljoonaa hiilidioksiditonnia. Vertailukohtana vuosittaisen henkilöautoliikenteemme päästöt ovat noin viisi miljoonaa tonnia.

Epäoikeudenmukaista on sekin, että EU-komission uusi vuoden 2030 päästövähennystavoite vuoteen 2005 nähden Suomelle on -50 %. Vertailun vuoksi esimerkiksi Bulgarian tavoite on -10 %, Romanian -12,7 % ja Latvian -17 %.

Kun oheen lisätään EU:n ennallistamisasetus, joka sellaisenaan toteutuessaan tietäisi Suomelle noin miljardin kuluja vuodessa – bkt:hen suhteutettuna EU:n eniten – tilanne on aivan kohtuuton ja hintalappu jättimäinen.

Jos Suomi ei saavuta nielutavoitettaan vuonna 2025, voimme tehdä vielä lisää päästövähennyksiä kansallisesti esimerkiksi liikenteessä, mikä tulisi maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan valinneelle maalle hyvin kalliiksi. Tai mikä ironisinta, kompensaatioksi joutuisimme ostamaan maankäytön nieluyksiköitä omat tavoitteensa ylittäneiltä EU-mailta, jotka ovat hakanneet metsänsä jo aikaa sitten.

(Kolumni on julkaistu Tamperelaisessa 1.2.2023)

Tulevien hallitusten on pystyttävä saamaan ote taloudenpitoon ja velkaantumiseen. Julkisen talouden kestävyydestä tulee useiden vuosien haaste.

Valtion velkaantumistahti on kuluneella hallituskaudella ollut ennätyksellinen. Vaikka lisävelkaa on otettu merkittävästi kriiseistä johtuvin syin, asennoituminen taloudenpitoon on höllentynyt suorastaan silminnähden.

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2023 on kahdeksan miljardia euroa alijäämäinen. Vuoden 2023 lopussa valtionvelan arvioidaan olevan noin 156 miljardia euroa. Hallituksen talousarvioesityksessä todetaan, että pidemmällä aikavälillä julkisen talouden menot ja tulot ovat rakenteellisesti epätasapainossa eikä julkinen talous ole kestävällä pohjalla.

Finanssipolitiikassa on tuudittauduttu halpaan lainarahaan sillä ajatuksella, että korot pysyvät alhaalla ja takaisinmaksu on hamassa tulevaisuudessa. Tämä on tehty aikana, jolloin markkinoilla todistettiin epätavanomaista rahapolitiikkaa, nollakorkoja ja keskuspankkien määrällistä elvytystä.

Viime aikoina olemme nähneet suuria käänteitä talouskehityksessä. Kun vielä alkuvuodesta 12 kuukauden euribor-lainakorko oli negatiivinen, nyt se hipoo kolmea prosenttia. Kohonneet asumisen, liikenteen ja energian hinnat sekä yleinen inflaatio ovat ajaneet kotitalouksia ja monia yrityksiä ahtaalle.

Vaikka kasvavat korot vaikuttavat valtion lainanhoitokuluissa viiveellä eivätkä ole historiallisesti vertaillen vielä korkeita, tilannekuva on muuttunut merkittävästi. Vielä keväällä valtiovarainministeriö arvioi Suomella kuluvan valtionvelan korkomenoihin tänä vuonna 700 miljoonaa euroa. Nyt arvio on noin 1 500 miljoonaa euroa. Lisävelkaa tarvitaan siis rutkasti jo pelkkään korkojen maksuun.

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Sami Pakarinen on varoittanut: ”Varsin maltillisillakin oletuksilla valtion velan korkokuluissa nousee seinä pystyyn. Vuonna 2026 korkokulut olisivat jo 4 miljardia euroa 2,4 % keskimääräisellä korolla koko lainakannalle.”

Löysä julkisen talouden kuri ja kasvavat velanhoitokustannukset ovat huono ja riskejä sisältävä yhdistelmä, varsinkin, kun talouskasvun näkymissä on epävarmuutta.

Tein kirjallisen kysymyksen julkisen talouden velkaantumisesta talousvaliokunnan edustajakollega Veikko Vallinin kanssa. Valtiovarainministeriön perusteellisessa vastauksessa todettiin muun muassa: ”On mahdollista, että korot edelleen nousevat tai ainakin pysyvät pidempään korkealla tasolla. Tämä yhdistettynä hitaampaan talouskasvuun lisää korkomenojen rasitusta Suomen velan hoidossa.”

Kuluvan hallituskauden aikana hallitus ei ole tehnyt valintoja, vaan käytännössä kaikki menokohteet on katettu velaksi. Jatkossa julkisia menoja on välttämätöntä asettaa tärkeysjärjestykseen. Poliittisten valintojen merkitystä vain korostavat kohonneet elinkustannukset, jotka heikentävät kotitalouksien ostovoimaa. Vaikutukset ulottuvat paikallisten yritysten kysyntään.

Kasvua edistävää tutkimus- ja kehitystoimintaa on vauhditettava ja työllisyystoimiin panostettava. Kotitalouksien ostovoimaa on pyrittävä vaalimaan. Erityiseen syyniin on laitettava julkisen talouden tilaa heikentävät politiikkatoimet, kuten sellainen maahanmuutto, joka kroonisesti heikentää huoltosuhdetta, ja vastikkeetta ulos maksettavat EU:n sosiaalisen ilmastorahaston kaltaiset menoerät.

(Julkaistu Aamulehdessä 19.12.2022)

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Sakari Puisto (ps.) peräänkuulutti vuonna 2019 ensimmäisessä kirjallisessa kysymyksessään maksuttoman luottokiellon käyttöönottoa. Kesällä eduskunnassa hyväksytyn hallituksen esityksen myötä Puiston ehdotus on nyt lähes sellaisenaan osa lainsäädäntöä.

– Ilmeisesti hyvillä ehdotuksilla voi joskus vaikuttaa, perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto tiivistää tunnelmansa lukiessaan eduskunnan hyväksymää hallituksen esitystä laiksi positiivisesta luottotietorekisteristä ja siihen liittyviksi laeiksi.

Puisto ilmaisi kirjallisessa kysymyksessään huolensa yhä lisääntyvistä identiteettivarkauksista, joita tulee viranomaisten tietoon tuhansia vuosittain. Identiteettivarkaudessa on kyse tilanteesta, jossa esiinnytään toisen henkilöllisyydellä. Rikoksen tekijä erehdyttää tarkoituksellisesti kolmatta osapuolta käyttämällä jonkun muun henkilön henkilötietoja, tunnistautumistietoja tai muuta vastaavaa yksilöivää tietoa.

Tämä voi tarkoittaa paitsi esimerkiksi toisena ihmisenä esiintymistä sosiaalisessa mediassa myös toisen ihmisen nimissä tehtyä pikavippihakemusta, osamaksukauppaa tai verkkokauppa- tai lehtitilausta. Identiteettivarkaudesta koituu uhrille sekä taloudellista että henkistä vahinkoa.

Vapaaehtoinen luottokielto on monipuolinen työkalu

Luottokielto on tärkeä identiteettivarkauksien ehkäisykeino, koska tällöin varas ei voi ottaa esimerkiksi pikavippejä uhrin nimiin. Kansalaisten yhdenvertaisuuden ja rikollisen toiminnan tehokkaan ehkäisyn kannalta tällainen luottokielto pitäisi voida ilmoittaa maksutta valtion ylläpitämään rekisteriin.

– Sen keston pitäisi olla rajoittamaton, koska kiellon säännöllinen uusiminen voi helposti unohtua, varsinkin jos ei itse ota pikavippejä tai muita luottoja, joita varten tosin luottokiellon voi tilapäisesti perua. Luottokielto on samalla hyödyllinen apuväline myös oman velkaantumisen ehkäisyyn ja rahankäytön hillitsemiseen, Puisto perusteli kysymyksessään.

Työ kantoi hedelmää

Hän piti asiaa sittemmin aktiivisesti esillä myös eduskunnan täysistunnoissa ja ehdotti oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.) tällaisen maksuttoman järjestelyn käyttöönottoa positiivisen luottorekisterin yhteydessä. Ehdotus herätti kiinnostusta ja innostusta edustajakollegoissa. Perussuomalaisten ohella muun muassa Jari Myllykoski (vas.) innostui asiasta.

Työ tuotti tulosta, sillä Puiston ehdotus maksuttoman luottokiellon käyttöönotosta sisältyy nyt omana pykälänään lakiin, joka astui voimaan 1.8.2022. Positiivinen luottotietorekisteri otetaan käyttöön vaiheittain, ja siihen voidaan tallentaa tieto henkilön ilmoittamasta määräaikaisesta tai toistaiseksi voimassa olevasta vapaaehtoisesta luottokiellosta. Luottokieltomerkinnän tekemisestä, poistamisesta tai muusta käsittelystä ei peritä maksua.

(Julkaistu Suomen Uutisissa 15.8.2022)

Eduskunta teki kevätistuntokauden päätteeksi merkittävän linjauksen, joka nosti keskiöön Suomen sisäisen turvallisuuden suojelemisen.

Muutos Suomen turvallisuuspoliittisessa tilanteessa kävi selväksi viimeistään Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa. Suomen on varauduttava monenlaisiin hybridiuhkiin, ja rajaturvallisuuslainsäädännön haavoittuvuuksien paikkaaminen hyvissä ajoin on kriittisen keskeistä. Perussuomalaiset ovat varoittaneet lukuisia kertoja, ettei lainsäädäntöön saa jäädä aukkoja tai tulkinnanvaraisia riskejä.

Perustuslakivaliokunta antoi kesäkuun lopussa lausuntonsa hallituksen esitykseen rajavartiolain muuttamisesta. Esityksen keskeisimpiin kohtiin hybridihyökkäykseen varautumisessa kuului kansainvälisen suojelun hakemisen keskittäminen valtakunnanrajalla yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan.

Keskustelua käytiin varsinkin sen kysymyksen ympärillä, onko rajan tilapäinen täyssulku mahdollinen hybridihyökkäystilanteessa, kun toinen valtio pyrkii aiheuttamaan epävakautta naapurissaan ohjaamalla rajan yli siirtolaisia.

Kansainvälisen oikeuden ja EU-lainsäädännön on perinteisesti katsottu velvoittavan, että kansainvälisen suojelun hakeminen tulee mahdollistaa raja-alueella kaikissa tilanteissa. Nämä sopimukset on kuitenkin laadittu aikana, jolloin maat eivät valjastaneet muuttoliikettä poliittisten tarkoitusperiensä ajamiseen pyrkiessään häiritsemään toista maata.

Viime syksynä nähtiin siirtolaiskriisin kaltainen tilanne, kun Valko-Venäjä kohdisti aggressiivista vaikuttamista Puolan ja Liettuan rajoille käyttäen välineenä laittomasti EU:n alueelle pyrkiviä siirtolaisia. Tällainen organisoitu ilmiö on tuttu myös omasta lähihistoriastamme, kun Venäjän viranomaiset päästivät lokakuun 2015 ja helmikuun 2016 välisenä aikana siirtolaisjoukon Raja-Joosepin ja Sallan rajanylityspaikoille.

Perussuomalaiset vaativat kevään keskusteluissa mahdollisuutta sulkea raja kokonaan hybridihyökkäystilanteessa ja muistuttivat muita eduskuntapuolueita siitä, että Suomella on EU:n pisin ulkoraja. Samalla kannamme osaltamme vastuuta myös muiden turvallisuudesta.

Perustuslakivaliokunta päätyi lausunnossaan linjaamaan, että rajan lyhytaikainen täyssulku on esimerkiksi välineellistetyn maahantulon kaltaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa mahdollinen. Edelleen valiokunta linjasi, että valtiolla on juridisesti mahdollisuus päättää rajanylityspaikkojen määrästä ja sijainnista.

Itsenäisellä valtiolla täytyy olla keinoja vastata sekä maahanmuuton välineellistämiseen että laajamittaiseen maahantuloon yleensäkin. On huomattava, että laajamittaista maahantuloa on monenlaista, ja sekin voi olla vaarallista, vaikka ei olisikaan suoraan todistettavissa tahalliseksi hybridioperaatioksi.

Uudistetun rajavartiolain myötä kumpaankin voidaan puuttua yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle aiheutuvan vakavan uhan torjumiseksi.

Perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto kertoi eduskunnan Nato-keskustelussa kannattaneensa Suomen liittymistä puolustusliittoon jo kauan ja perustelleensa kantaansa useissa asiayhteyksissä. Tulevaisuudelta hän toivoi Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyön syvenemistä.

Pohjoismailla ja Baltian mailla on läheiset suhteet. Eduskunnan Liettua-ystävyysryhmän puheenjohtajanakin toimiva Sakari Puisto kiinnitti täysistuntopuheenvuorossaan huomiota kahteen perinteisesti merkittävänä pidettyyn eroavaisuuteen alueiden yhteistyössä.

– Ensinnäkin Pohjoismaiden välisellä yhteistyöllä on pidempi historia. Toiseksi Baltian mailla on ollut paljon nuivempi suhtautuminen Venäjään. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut, kun omat silmämme ovat avautuneet Venäjän suhteen — tässä baltit ovat jo aiemmin olleet realistisempia ja rehellisempiä.

Liettua ilmaissut tukensa

Puisto totesi turvallisuuspoliittisen viitekehyksemme muuttuvan Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden myötä vieläkin läheisemmäksi balttien kanssa ja heidän tuellaan.

– Toivoisin, että maidemme välinen yhteistyö tiivistyy merkittävästi myös suoraan niin Pohjoismaiden kanssa niin kutsutussa NB8:ssa, Nordic-Baltic-yhteistyössä kuin EU:n piirissäkin.

Puisto vieraili viime viikolla ystävyysryhmän delegaation kanssa Liettuassa, jossa hän tapasi muun muassa Liettuan parlamentin puhemies Viktorija Čmilytė-Nielsenin, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Laima Andrikienėn, Liettuan Pohjoismaiden ystävyysryhmän puheenjohtaja Giedrius Surplysin sekä ystävyysryhmän muita kansanedustajajäseniä.

Liettua on jo ilmaissut tukensa tuen Suomen mahdolliselle Nato-jäsenyydelle ja luvannut nopean ratifioinnin liittymisasiakirjalle parlamentissa.

– On varmasti fakta, että näin tulee tapahtumaan, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) vastasi Sakari Puiston esittämään pohdintaan Baltian ja Suomen yhteistyön tiivistymisestä siinä tapauksessa, että maamme ovat kaikki Naton jäseniä.

Suuret maat mukana

Ulkoministeri kiitteli Pohjoismaiden ja Baltian NB8-yhteistyön aktiivisuutta. Samalla hän totesi, etteivät Suomi ja Ruotsi Naton uusina jäsenmaina kantaisi päävastuuta Baltian puolustuksesta.

– Baltian maat pitävät tavattoman tärkeänä, että myöskin suuret Nato-jäsenmaat ovat mukana heidän puolustussuunnittelussaan ja sen toteuttamisessa. Tämä on täysin ymmärrettävää ajatellen heidän turvallisuustilannettaan. Mutta uskon, että kun olemme yhdessä Nato-pöydässä, niin se vahvistaa myöskin Nordic-Baltic-yhteistyötä ja ylipäätään yhteistyötä Itämeren alueella paitsi turvallisuuskysymyksissä muunkinlaisessa yhteydenpidossa.

(Julkaistu Suomen Uutisissa 17.5.2022)

Turvallisuuspoliittisen asemamme vahvistamiseen tarvitaan Nato-jäsenyys sekä kiireellisesti hätätilapykälät hybridihyökkäysten varalta.

Muutos Suomen turvallisuuspoliittisessa tilanteessa on käynyt selväksi viimeistään nyt. Tärkein ratkaisu koskee liittymistä puolustusliitto Natoon. Olen itse kannattanut jäsenyyttä pitkään, ja Suomen on pyrittävä määrätietoisesti jäseneksi turvatakuiden piiriin, sillä aikaikkuna voi olla rajallinen. Samalla on jatkettava muita välttämättömiä toimia, kuten huolehdittava huoltovarmuudesta ja vahvistettava kansallista puolustuskykyä entisestään.

Puolustuspoliittisten ratkaisujen lisäksi varautumista monenlaisiin hybridiuhkiin on kiirehdittävä lähiaikojen riskien varalta. Konkreettisimmillaan ne voivat tarkoittaa viime syksynä nähdyn siirtolaiskriisin kaltaista tilannetta, kun Valko-Venäjä kohdisti aggressiivista vaikuttamista Puolan ja Liettuan rajoille käyttäen välineenä laittomasti EU:n alueelle pyrkiviä siirtolaisia. Operaation tavoitteena oli mitä ilmeisimmin pyrkiä aiheuttamaan sekasortoa Eurooppaan ennen hyökkäystä Ukrainaan.

Mitä tapahtuisi, jos vastaava tilanne syntyisi Suomen ulkorajalla? Ministerit ovat kerta toisensa jälkeen todenneet, että Suomessa on varauduttu laajamittaiseen maahantuloon monin tavoin. Samalla hallituksen piiristä on kuitenkin korostettu, että Suomen on noudatettava kansainvälisiä sopimuksia niin, että turvapaikkahakemuksen jättämiseen on oikeus.

Tulkinnanvaraisuus tässä kriittisessä asiassa on ongelma, sillä maahanmuuttoa vihamielisiin tarkoituksiin välineellistävä valtiollinen toiminta on yksiselitteisesti estettävä. Nykyistä lainsäädäntöä noudattaen turvapaikkaa hakevat otetaan turvapaikkakäsittelyyn valitusprosessikierteineen, mikä olisi kestämätön tilanne.

Menettelyjen on joustettava tilanteessa, jossa laitonta siirtolaisuutta käytetään hyväksi hybridihyökkäyksessä. Selvintä olisi luoda hätätilamenettelyn perusteella kansallinen laki, jolla voidaan poikkeustilanteessa keskeyttää laajamittainen turvapaikkahakemusten vastaanotto kansallisen turvallisuuden ja yleisen järjestyksen turvaamiseksi.

Hybridihyökkäyksen estämiseksi tarvitaan konkreettisia ja ennen kaikkea ripeitä lakiuudistuksia, sillä mahdollisesti nopeastikin eskaloituvat tilanteet eivät odota. Rajat on pystyttävä suojaamaan masinoidulta massasiirtolaisuudelta, sillä muutoin tilanne luo edellytykset juuri sille turvallisuustilanteemme epävakauttamiselle, jota toinen osapuoli hakee.

Valmiuslain uudistaminen on juuri käynnistynyt, mutta tämä on kokonaisuutena kovin pitkä prosessi. ”Maailma tapahtumineen ei kuitenkaan välttämättä odota, että saamme valmiutemme ja lakimme kaikessa rauhassa kuntoon. Kaikissa asioissa ei ole viisautta kiiruhtaa hitaasti”, totesi tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhuessaan valtiopäivien avajaisissa ja muistutti perään siitäkin, että ”ihmisoikeuskeskeisyyttä on myös omien kansalaisten varjelu pahalta”.

On realistisesti varauduttava siihen, että turvallisuuttamme voidaan koetella laajalla keinovalikoimalla. Tarvitsemme pidäkkeeksi sekä vahvaa puolustuspoliittista selkänojaa että lainsäädännön haavoittuvaisuuksien ripeää paikkaamista.

EU:n pitkään puhuttanut elpymisväline on saamassa seuraajan, kun komission ehdotusta uudeksi ilmastotoimia koskevaksi sosiaalirahastoksi käsitellään parhaillaan eduskunnassa.

Rahasto, joka on osa EU:n Fit for 55 -ilmastopakettia, olisi kokonaismäärältään 72,2 miljardia euroa. Rahaston tukemia toimia jäsenmaissa voisivat olla esimerkiksi sähköajoneuvojen tai -pyörien hankintatuet, energiatehokkaat laiteinvestoinnit tai asuntokannan energiatehokkuus- ja lämmitystapamuutokset. Lisäksi rahasto täydentäisi EU:n budjetin muita vihreää siirtymää tukevia ohjelmia. Rahaston on myös määrä lieventää unionin uuden päästökauppajärjestelmän aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia erityisesti haavoittuvassa asemassa oleviin kotitalouksiin, mikroyrityksiin ja liikenteen käyttäjiin.

Suomen arvioitu saantomäärä elpymisvälineestä on elänyt ajan myötä. Myös nyt ehdotettu sosiaalirahasto perustuu sekin arvioihin, ja saanto on pieni suhteessa maksuosuuteen. Valtioneuvosto toteaa itsekin kirjelmässään seuraavaa: ”Suomen saama enimmäissaanto-osuus rahaston varoista ehdotuksen mukaan olisi pieni (0,54 %), kun sitä verrataan Suomen keskimääräiseen arvioituun maksuosuuteen (noin 1,7 %) kuluvalla rahoituskaudella. Euromääräisesti Suomi saisi rahaston kokonaismäärästä, 72,2 mrd. eurosta, yhteensä 387 milj. euroa, mutta voisi maksaa karkeasti arvioiden 1 230 milj. euroa nykyisen omien varojen järjestelmän perusteella. Nettomaksu Suomelle olisi tällöin noin 840 milj. euroa.” Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että Suomi maksaisi vielä muidenkin maiden tekemiä ilmastotoimia.

Rahaston voittajia olisivat Puola (enimmäissaanto 12,7 mrd. euroa), Ranska (8,1 mrd. euroa), Italia (7,8 mrd. euroa) ja Espanja (7,6 mrd. euroa).

Ei ole kohtuullista, että suomalaisten varoja käytetään esimerkiksi sähköautojen lisäämiseen muualla Euroopassa, kun samanaikaisesti kotimaassa autoilun kustannukset ovat Euroopan kärkiluokkaa ja polttoaineen litrahinta on paikoin jo ylittänyt kahden euron haamurajan. Pitkien välimatkojen maassa tarve yksityisautoilulle on suurempi kuin Euroopan tiheämmin asutuissa maissa.

Vuonna 2020 keskilämpötila Suomessa oli 4,8 astetta, kun puolestaan Puolassa se oli 9,9 ja Espanjassa 14,7 astetta. Suomalaisten veronmaksajien ei tule joutua Euroopan maiden sähkö- ja energialaskujen kuittaajiksi.

Asumisen, energian ja liikenteen alati nousevat kustannukset leikkaavat ihmisten ostovoimaa, haittaavat työmatkaliikennettä ja johtavat myös energiaköyhyyteen. Emme voi tämän päälle lähteä mukaan eurooppalaisen sosiaaliturvan maksamiseen.

Sosiaalirahastoon sisältyy myös hyvin suuri periaatteellinen kysymys: rahasto avaisi unionin toimivaltaa sosiaalipolitiikan alueelle. EU:n perussopimuksia on jo rikottu ottamalla yhteistä velkaa. Samoin pää EU:n verotusoikeudelle on avattu. EU:n yhteisvastuullisen sosiaalipolitiikan avaaminen olisi uusi jättiharppaus integraation ja yhä kasvavien tulonsiirtojen tiellä.

Hallitus on ilmaissut ”erittäin kriittisen” kantansa sosiaalirahastoa kohtaan, mutta se ei vielä riitä. Sen sijaan nimenomaan jo tässä vaiheessa ainakin Suomen on yksiselitteisesti ja selkeästi sanottava ei.

Arvoisa puhemies! Hyvät ministerit, hyvät edustajat! Viime eduskuntavaalien jälkeen huhtikuussa 2019 eduskuntaryhmiltä kysyttiin, ovatko ne valmiit tukemaan viimeisimmissä selonteoissa vahvistettua Suomen ulkopolitiikan linjaa. Perussuomalaiset vastasivat silloisen hallitustunnustelijan, edustaja Antti Rinteen kysymykseen seuraavasti: ”Kannatamme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa läheistä ja pitkäjänteistä parlamentaarista yhteistyötä ja olemme valmiit tukemaan selonteoissa vahvistettua ulkopolitiikan linjaa.” 

Arvoisa puhemies! Tavoite läheisestä ja pitkäjänteisestä parlamentaarisesta yhteistyöstä on hyvin kannatettava. Tänä päivänä se palvelee jatkuvuutta tilanteissa, joissa valta vaihtuu mutta Suomella tulee olla vain yksi, yhtenäinen ulkopolitiikka. 

Aitoja menestystarinoita Suomen ulkopolitiikasta löytyy vuosien varrelta. Suomi itsessään on menestystarina. Vaihtuvien hallitusten myötä selonteoissa voi kuitenkin olla merkittäviä painotuseroja, ja näissä painotuksissa voi olla näkemyseroja. 

Valtioneuvosto korostaa uusimmassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa kansainvälistä sääntöpohjaista järjestelmää ja sen instituutioita. Lähtökohtana on tunnusomaisesti arvopohjainen ulkopolitiikka, jossa korostuu tavoitteiden asettaminen ja julistaminen globaalin vastuun näkökulmasta. 

Kuitenkin on huomattava, että kansainvälinen, monenkeskinen sopimusjärjestelmä on horjunut monin osin jo pidemmän aikaa ja voimapolitiikka on palannut yhä voimakkaammin mukaan kuvaan. Myös Suomi itse on yhä enemmän tullut haalineeksi kansainvälistymisestä myös sen huonoja puolia, pitkälti omaa sinisilmäisyyttään. 

Siksi selonteko herättää monia kysymyksiä, kuten: Ovatko menneisyydessä laaditut säännöt toimivia, vai ovatko ne etääntyneet realiteeteista ja missä määrin? Mikä on oma todellinen vaikutusmahdollisuutemme kehityskulkuun yhdessä Pohjoismaiden ja muiden samanmielisten maiden kanssa ja osana EU:takin? Ovatko selonteossa asetetut tavoitteet kaikilta osin yhteensovitettavissa Suomen kansallisen edun kanssa? Jos kunnianhimon ja realiteettien välille muodostuu kuilu, saatamme ajautua ristiriitaan. Mitä enemmän ulkopolitiikkaa painotetaan ideologisista lähtökohdista, sitä enemmän kysymyksiä on asetettava myös realismin näkökohdista. 

Arvoisa puhemies! YK-järjestelmää ei ole kyetty uudistamaan, suurvallat eivät suostu kansainvälisten tuomioistuimien tuomittaviksi ja asevalvontasopimuksia rikotaan toistuvasti. Vaikka monia myönteisiä kehityskulkuja on nähtävissä, on sekin seikka tunnustettava, että kansainväliset instituutiot voivat toimia kunnolla vain niin kauan kuin niistä on hyötyä vahvoille jäsenvaltioille. 

Olemme myös ilmaisseet huolemme siitä, että Euroopan unionin talous- ja arvoyhteisöstä on muodostumassa yhä enenevissä määrin fiskaali-, velka- ja taakanjakounioni. Meidän on varauduttava yleensäkin siihen, että sääntöjä niin EU:ssa kuin kansainvälisessä politiikassakin voidaan uudelleentulkita nopeastikin. 

Keskeinen globaali kehityskulku, väestön demografiset muutokset, on jätetty selonteossa vähälle huomiolle. Väestön ikääntyminen Euroopassa yhdistettynä Lähi-idän ja Afrikan merkittävästi nuorempaan väestöön, toimimattomiin yhteiskuntiin ja näköalattomuuteen lisää edelleen laajamittaisten muuttoliikkeiden mahdollisuutta. Heikosti länsimaisiin yhteiskuntiin sopeutuvien ihmisten muuttovirtojen vaikutuksia olisi pitänyt pohtia selonteossa perusteellisemmin. 

Selonteossa sivutaan arktisen alueen turvallisuuspoliittisia ja taloudellisia ulottuvuuksia osana suurvaltojen välistä kilpailua. On kuitenkin huomattava, että iso osa maastamme kuuluu arktiseen alueeseen ja on siten myös suoranaisena ulkovaltojen intressien kohteena. Tätä kehityskulkua ei ole kuvailtu riittävästi selonteossa. 

Teknologian ja tieteen kehitys tulee vaikuttamaan moniin kehityskulkuihin käänteentekevästi. Silti selonteossa käsiteltiin varsin ohuesti näitä näkökulmia, toisin kuin esimerkiksi keväällä julkaistussa Britannian vastaavassa katsauksessa, jossa teema oli huomattavasti keskeisemmässä osassa. 

Arvoisa puhemies! Muun muassa näitä näkökohtia ja kysymyksenasetteluita on syytä punnita huolellisesti. — Kiitos.