Valtiontukikilpailu myllertää markkinoita

Realismia kuitenkin on se, että paluuta vanhaan tuskin on näköpiirissä. Tämä asettaa Suomen monin tavoin hankalaan asemaan.

Kesän europarlamenttivaalien lähestyessä tulevaan komission ohjelmaan vaikuttamiseksi on käyty keskustelua niin vaalikentillä kuin eduskunnassa.

Jo jonkin aikaa huolta on aiheuttanut valtiontukikilpailu esimerkiksi Yhdysvaltojen houkutellessa maahan investointeja satojen miljardien arvoisella ohjelmalla. Euroopan unionissa suuret jäsenmaat puolestaan ovat suunnanneet jättimäisiä tukia omiin maihinsa suuntautuville investoinneille.

Tämä unionin sisäinen valtiontukikilpailu luo epäterveen asetelman jäsenmaiden välille ja varsinkin suhteessa pieniin jäsenmaihin. Suomelle asetelma on erityisen epäedullinen, sillä vahvuutemme perustuu korkeaan osaamiseen ja kilpailukykyyn avoimilla markkinoilla. Keskinäinen kilpailu valtiontuilla vääristää ja pirstoo sisämarkkinoita.

Suomi pienenä kansantaloutena sekä tiukassa julkisen talouden tilanteessa ei voi toimia kansallisesti kuten suuremmat jäsenvaltiot. Sen sijaan Suomi korostaa kasvun hakemista ja on tavoitteen edistämiseksi asettanut keskiöön toimivat sisämarkkinat ja tehokkaan kilpailupolitiikan.

Johtamassani eduskunnan talousvaliokunnassakin on käyty paljon keskustelua asiasta. Realismia on se, että valtiontukipolitiikassa paluuta vanhaan tuskin on näköpiirissä. Kun henki on pois pullosta, sitä on vaikea saada takaisin.

Huonoin vaihtoehto on nähdäkseni se, että EU turvautuisi yhteisvelkaan perustuviin paketteihin, joista rahaa jaettaisiin käytännössä tulonsiirtoina suhteessa vähemmän kehittyneille jäsenmaille. Elpymispaketti oli tästä varoittava esimerkki: Suomen alun perinkin heikko saanto kalpenee nähden tuleviin maksuosuuksiin, jotka voivat kasvaa vielä miljardikaupalla korkojen nousun vuoksi.

Varsinkin jos kytkös todellisiin strategisiin investointeihin ja TKI-politiikkaan jää ohueksi, kärsijöinä olisivat sekä EU:n sisämarkkinat että kilpailukyky.

Suomella panokset ovat korkeat. Monilla huipputeknologia-aloilla Suomella on paljon suorituskykyä ja mahdollisuuksia. Täällä on poikkeuksellisen hyviä yrityksiä ja osaamista esimerkiksi 6G-teknologiassa, puolijohteissa, kvanttiteknologiassa ja mikroelektroniikassa, supertietokoneissa, langattomissa tietoverkoissa ja satelliittiteknologiassa.

Hallitus panostaa vahvasti tuotekehitys- ja innovaatiotoimintaan. Parlamentaarisen työryhmän asettaman tavoitteen mukaisesti Suomen TKI-toiminnan rahoitus nostetaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä, mikä on maailman kärkeä. Lisäksi hallitus on päättänyt uusista, mittavista kasvutoimista. Esimerkiksi uudella investointien verohyvitysinstrumentilla pyritään osaltaan vastaamaan uusiin haasteisiin.

Meillä on paljon potentiaalia profiloitua näissä kysymyksissä vahvemmin myös kansainvälisesti. Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä tulevaisuuden kilpailukyvyn kannalta ja hyvin relevantteja myös kokonaisturvallisuuden ja nk. EU:n strategisen autonomian näkökulmasta.

(Mielipidekirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 13.5.2024.)

Rajalain tarkoitus on kansallinen turvallisuus

Viime kaudella rajavartiolakia uudistettiin siten, että rajanylityspaikkoja voidaan tietyin edellytyksin sulkea ja kansainvälisen suojelun haku esimerkiksi välineellistetyn maahantulon kaltaisessa poikkeustilanteessa keskittää yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan. Valtiolla on mahdollisuus päättää rajanylityspaikkojen määrästä ja sijainnista. Uudistukset osoittautuivatkin välttämättömiksi ehkä pikemmin kuin moni tuolloin aavistikaan.

Sisäministeri Mari Rantasen johdolla hallitus on jatkanut toimenpiteitä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. Uudella valmistelussa olevalla esityksellä pyritään varautumaan maahantulon välineellistämisen vakavimpiin tilanteisiin sekä torjumaan Suomeen kohdistettua painostamista. Lakiesityksen hyväksymiseen tarvitaan laajaa kannatusta eduskunnasta.

Lakiluonnoksessa säädettäisiin edellytyksistä, joiden vallitessa valtioneuvosto voisi rajoittaa turvapaikkahakemusten vastaanottamista rajatulla osalla Suomen valtakunnanrajaa ja sen välittömässä läheisyydessä kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Lausuntokierroksella olleen esityksen mukaan tarve rajoituspäätökselle todettaisiin yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, ja sen voisi tehdä enintään kuukaudeksi kerrallaan. Sääntely olisi sovellettavissa vain välineellistetyn maahantulon vakavissa tilanteissa.

Rajoituspäätöksessä tarkoitetulla alueella hybridivaikuttamisen välineenä olevan maahantulijan maahanpääsy estettäisiin. Viranomainen voisi tapauskohtaista harkintaa käyttäen kuitenkin ottaa vastaan hakemuksia tietyissä poikkeustapauksissa. Sääntely ei vaikuttaisi kansainvälisen suojelun hakemiseen muilla kuin päätöksessä määritellyillä alueilla.

On tärkeää huomata, että mikäli pystymme estämään välineellistetyn maahantulon oikeasuhtaisella lainsäädännöllä, estämme siten jo ennalta välikappaleina käytettyjen ihmisten hyväksikäytön.

Lakiesitys ei liity maahanmuuttopolitiikkaan, vaan sen tarkoituksena on nimenomaan vastata Venäjän hybridiuhkaan ja turvata sisäinen turvallisuutemme.

(Kolumni on julkaistu Tamperelaisessa 8.5.2024.)

Taloudessa ja turvallisuudessa on ratkaisujen ajat

Suomi on joutunut monin paikoin uudelleenarvioimaan asemaansa, ja ratkaistavaksi ovat tulleet sekä talouden että turvallisuuden keskeisimmät kysymykset.

Turvallisuuspolitiikassa Suomi on hakeutunut kiistattomaksi osaksi läntistä liittoumaa. Ratkaisu tehtiin viime hetkillä. Samalla monista maista poiketen kansallisesta puolustuksesta on pidetty Suomessa vuosikymmenten aikana kiinni. Turvapaikanhakijoiden operointi rajalle hybridihyökkäyksenä osoittaa, että menneen maailman ehdoilla tehdyt kansainväliset sopimukset ja niiden sinisilmäisimmät ihmisoikeustulkinnat ovat suorastaan vaarallisia kansalliselle turvallisuudelle.

Geopolitiikka luo myös uudenlaisia talouspoliittisia jakolinjoja, kun kansainvälisen tilanteen jännitteet heijastuvat myös kauppapolitiikkaan. Jakolinjat nostavat esiin kysymykset taloudellisesta turvallisuudesta, yhteiskuntien ja yritysten häiriönsietokyvystä sekä teknologisista riippuvuuksista.

Samalla taloudenpidossa on ratkaisujen paikka. Vuoden 2024 talousarvioehdotus on 11,4 miljardia euroa alijäämäinen, ja valtio ottaa velkaa yli 10 miljardia. Hallituksen jo päättämistä sopeutustoimista huolimatta alijäämä on kasvamassa yli kolmeen prosenttiin. Tarvitaan suunnanmuutos, tai uhkana on kroonisten alijäämien kierre, joka ei voi päättyä hyvin.

Tätä taustaa vasten pitäisi olla selvää, että kehityskulku on korjattava ja taloudenpito palautettava raiteilleen. Menoja on välttämättä priorisoitava, ja menokurin ylläpitämiseksi hallitus palauttaa kehysmenettelyn. Julkisen talouden kestävyydestä tulee vääjäämättä useiden vuosien haaste.

Tilannekuva muuttui viimeistään nollakorkokauden päättyessä. Siihen saakka oli vielä saatettu tuudittautua halvan lainarahan varaan sillä ajatuksella, että korot pysyvät alhaalla ja takaisinmaksu on hamassa tulevaisuudessa. Nyt ilmaisen rahan aika on ohi, ja kohonneet korot lisäävät valtion velanhoitokustannuksia tuntuvasti. Kasvaneet korot vaikuttavat valtion lainanhoitokuluissa viiveellä, joten velan fiskaaliset vaikutukset jatkuvat pidempään.

Vielä keväällä 2022 valtiovarainministeriö arvioi Suomella kuluvan valtionvelan korkomenoihin kuluneena vuonna 700 miljoonaa euroa. Nyt ensi vuodelle korkoihin budjetoidaan jo yli 3 miljardia euroa. Talouden liikkumavara kaventuu, kun lisää lainaa tarvitaan jo kasvaneista velanhoitokustannuksista suoriutumiseen. Tämä kaikki puolestaan heikentää kykyä rahoittaa hyvinvointipalveluita nyt ja tulevaisuudessa.

Kansantaloudellamme on heikkouksia, joita on pyrittävä korjaamaan. Kärsimme siitä, että kotimarkkinoiden merkitys on jäänyt kroonisesti tarpeettoman heikoksi. Kotitalouksien ostovoiman ja sijoittamisen suhteen olemme jäljessä muita Pohjoismaita. Tämä näkyy yrittäjyyden toimintaedellytyksissä sekä siinä, että keskikoon niin kutsuttu Mittelstand-sektori ei ole päässyt täysimääräisesti kehittymään. Myös pienten ja keskisuurten eli pk-yritysten osuus viennistä on verrokkimaihimme nähden matalampi.

Vaikka tämänhetkinen suhdanne on kovin heikko, myllerrys niin kansainvälisillä kentillä kuin teknologiakehityksessäkin avaa erilaisilla liiketoiminta-alueilla ja markkinoilla myös kasvun mahdollisuuksia. Suomessa on osaamista ja yrityksiä monilla tällaisilla aloilla. Myös startup-yhteisön kehitys on osoittanut elinvoimaansa.

Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää panostuksia muun muassa TKI-toimintaan (tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan) sekä monin paikoin toimivampia talouden ja elinkeinopolitiikan rakenteita.

(Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 26.12.2023.)

Suomen talous tarvitsee nyt kasvuloikan

Vuoden 2024 talousarvioehdotus on 11,4 miljardia euroa alijäämäinen, ja valtio ottaa velkaa yli 10 miljardia. Hallituksen päättämistä sopeutustoimista huolimatta alijäämä kasvaa yli kolmen prosentin.

Julkisen talouden tilanne on vakava, ja näkymiin sisältyy epävarmuutta. Samalla ilmaisen rahan aika on ohi, ja kohonneet korot lisäävät valtion velanhoitokustannuksia tuntuvasti. Ensi vuodelle korkoihin budjetoidaan jo yli 3 miljardia euroa. Talouden liikkumavara kaventuu, kun lisää lainaa tarvitaan jo kasvaneista velanhoitokustannuksista suoriutumiseen. Tämä kaikki puolestaan heikentää kykyä rahoittaa hyvinvointipalveluita nyt ja tulevaisuudessa.

Tätä taustaa vasten pitäisi olla selvää, että kehityskulku on korjattava ja taloudenpito palautettava raiteilleen. Menoja on välttämättä priorisoitava, ja menokurin ylläpitämiseksi hallitus palauttaa kehysmenettelyn.

Rakenteellisena haasteena on vielä työikäisen väestön väheneminen. Vaikka maahanmuuttoa tarvitaan harkiten, väestöllistä huoltosuhdetta ei tule pyrkiä korjaamaan sellaisella maahanmuutolla, joka tosiasiassa kuormittaa taloudellista huoltosuhdetta entisestään ja aiheuttaa vielä lisäksi päälle muita kroonisia ongelmia.

Talouskurimuksesta pääsemiseksi on välttämätöntä saada aikaan kasvua. Vaikka tämänhetkinen suhdanne on heikko, myllerrys niin kansainvälisessä politiikassa kuin teknologiakehityksessä avaa myös huomattavia kasvun mahdollisuuksia erilaisilla liiketoiminta-alueilla ja markkinoilla. Suomessa on osaamista ja yrityksiä monilla tällaisilla aloilla.

Mahdollisuuksiin tarttuminen edellyttää panostuksia ja riskinottoa. Parlamentaarisesti sovittu ja hallitusohjelmaan kirjattu tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan investointien kasvattaminen neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä on erittäin kunnianhimoinen taso. Itse TKI-rahoituksen tavoitetaso on siis riittävä, mutta sen varaan ei voi tuudittautua. Elinkeino- ja innovaatiotoiminnassa on monen monta muutakin asiaa, jotka on saatava eteenpäin.

(Kolumni on julkaistu Tamperelaisessa 20.12.2023.)

Velkarallin vaikutukset jatkuvat pitkään

Uusi hallitus sai velkaisen perinnön. Viime kaudella otettu 40 miljardin euron velkapotti oli ennätyksellinen ja julkisen talouden pidemmän aikavälin kehitysnäkymä pahasti epätasapainossa. Trendi on poikkeava verrattuna Ruotsiin ja Tanskaan, joissa julkisen talouden kehitys on ollut hallittua ja kulkenut toiseen suuntaan. 

Velan fiskaaliset vaikutukset jatkuvat kuitenkin jo päättynyttä hallituskautta huomattavasti pitempään, koska kasvavat korot vaikuttavat valtion lainanhoitokuluissa viiveellä. 

Alijäämäisessä taloudessa velan määrä kasvaa ja vanhoja velkoja maksetaan pois uusilla lainoilla. Korkojen noustessa uudet lainat ovat kalliimpia. Suomen valtionvelan keskimääräinen uudelleenhinnoittelujakso on vajaa 5 vuotta, mikä kuvaa sitä, millä aikavälillä velkakanta tulee keskimäärin uudelleen hinnoitelluksi.

Tilanne rahoitusmarkkinoilla on muuttunut oleellisesti rahapolitiikan kiristyttyä. Kun vielä vuosi sitten 12 kuukauden euribor-lainakorko oli noin prosentin luokkaa, nyt se on yli neljä prosenttia. Vaikka korot pysyisivät nykyisellään tai laskisivatkin, valtion lainakustannukset tulevat mitä ilmeisimmin kasvamaan vuosien ajan.

Kohonneet korot vaikuttavat myös elpymisvälineen rahoittamiseen käytettävän EU:n yhteisvelan kustannuksiin, jotka tulevat maksettaviksi vuosina 2028 — 2058. Suomen saanto sen sijaan pysyy samalla matalalla tasolla.

Kokonaisuudessaan talouden liikkumavara kaventuu, kun lisää lainaa tarvitaan jo siihen, että pystytään suoriutumaan kasvaneista velanhoitokustannuksista. Tämä kaikki puolestaan heikentää kykyä rahoittaa hyvinvointipalveluita nyt ja tulevaisuudessa.

Epätoivottu kehityskulku on tietysti saatava poikki ja suunta käännettyä.

Kestävän taloudenpidon periaatteisiin on palattava. Kasvua on pyrittävä hakemaan määrätietoisesti, heiveröisessä ja monia epävarmuuksia sisältävässä taloustilanteessakin. Erityistä huomiota tulee kiinnittää sääntelyyn, jossa on pyrittävä välttämään kaupalle ja teollisuudelle sekä kotitalouksille koituvia taloudellisia lisärasitteita.

(Kolumni on julkaistu Tamperelaisessa 9.8.2023.)

Valtiot kilpailevat raaka-aineista ja teknologioista – Suomen on pärjättävä tässä

Jos innovaatioihin ei panosteta, saattaa meillä olla tulevaisuudessa käytössämme sinänsä toimivaa mutta vanhentunutta teknologiaa.

Suomella on edellytykset menestyä erinomaisesti, mutta vaativampi toimintaympäristö edellyttää jatkossa vankempaa otetta. Kansainvälinen tilanne on kiristynyt, ja jännitteet heijastuvat myös kauppapolitiikkaan. Valtioiden välistä kilpailua käydään niin raaka-aineista kuin teknologiastakin. Geostrategiset jakolinjat nostavat esiin kysymykset häiriönsietokyvystä ja teknologisista riippuvuuksista.

Samalla yhä nopeammin kehittyvä ja laajeneva toimijakenttä tekee tieteen ja teknologian kehityksen seuraamisesta ja ennakoinnista vaikeaa.

Tekoälyn ja kvanttitietokoneiden kaltaiset teknologiat voivat mahdollistaa uudenlaisia, ylivertaisia toimintatapoja. Kehitys korostaa entisestään verkostomaista yhteistyötä, jossa jonkin merkittävän osa-alueen hallinta on pääsylippu yhteistyöhankkeisiin. Toisaalta yksittäinen huipputason toimija saattaa kyetä haastamaan kokonaisen toimialan tai valtion. Suomessa on useilla teknologia-alueilla korkeatasoista osaamista ja uraauurtavia toimijoita.

Koska tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalla (TKI) on ratkaiseva merkitys tulevaisuuden elinkeinoelämän uudistumisessa ja hyvinvoinnin luomisessa, osaaminen tulee nähdä strategisena resurssina ja enenevissä määrin myös huoltovarmuuskysymyksenä. Jos innovaatioihin ei panosteta, saattaa meillä olla tulevaisuudessa käytössämme sinänsä toimivaa mutta vanhentunutta teknologiaa.

Viime vaalikauden keskeisiin virstanpylväisiin kuului parlamentaarisessa työryhmässä saavutettu puolueiden välinen yhteisymmärrys siitä, kuinka TKI-rahoitusta kasvatetaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Työryhmä korosti yksityisen sektorin TKI-investointien kasvattamisen tärkeyttä julkisen rahoituksen rinnalla.

Toinen tärkeä kokonaisuus on valtioneuvoston tutkimus- ja innovaatiojohtamisen vahvistaminen koordinaation yhtenäistämiseksi. Tämä tavoite on nyt kirjattuna hallitusohjelmaan.

Vaikka päätöksiä ”voittavista ratkaisuista” ei pidä tehdä poliittisesti, on huolehdittava siitä, että ainakaan heikko koordinaatio ei hankaloita tavoitteiden saavuttamista.

Parlamentaarinen sitoutuminen pitkäjänteiseen, vakaaseen ja riittävään tutkimustoiminnan rahoitukseen on tärkeää. Samalla on huomattava, että tutkimus- ja innovaatiopolitiikan johtamisen tulee vastata nykyhaasteisiin, joissa kokonaisuuden hallitsemiseen tarvitaan nykyistä päämäärätietoisempaa yhteistyötä. Valtioneuvostossa vastuita on usealla ministeriöllä, avainasemassa ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Eduskunnassa itselläni on kunnia toimia puheenjohtajana talousvaliokunnassa, joka käsittelee laajasti talouden kysymyksiä koskien muun muassa kauppaa, teollisuutta, energiapolitiikkaa, kilpailua sekä rahoitusmarkkinoita. Tunnusomaista on se, että eduskuntakauden ensimmäiset valiokunnan käsittelemät esitykset koskivat nimenomaan kriittisten raaka-aineiden ja ilmastoneutraalien teknologiaratkaisujen hallintaa.

Asia on erityisen relevantti myös Pirkanmaan kannalta, jossa on paljon mahdollisuuksia erilaisilla tulevaisuuden aloilla.

(Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 31.7.2023.)

Elpymisvälineen kustannukset karkaamassa

Talouslehti Financial Times uutisoi alkuvuodesta EU:n yhteisvelan ennakoitua suuremmiksi kohonneista kustannuksista. Tähän vaikuttavat Euroopan keskuspankin tiukentunut rahapolitiikka ja korkojen nousu, mikä vaikeuttaa elpymisvälineen rahoittamista.

Käytännössä kyse on siitä, että EU joutuu maksamaan liikkeelle laskemistaan velkakirjoista aikaisempaa kovempaa korkoa. Se lisää elpymisvälineen rahoittamiseen käytettävän yhteisvelan kustannuksia.

ELPYMISVÄLINE oli lähtökohtaisestikin Suomen kannalta surkea. Alun perin Suomen saannon arvioitiin olevan 3,2 miljardia euroa. Sittemmin arvio on tullut alas ja on enää enintään 2,6 miljardia. Suomen maksuosuus elpymisvälineen avustusmuotoisesta tuesta sen sijaan on käyvin hinnoin peräti 7,2 miljardia euroa. Tämä ei kuitenkaan vielä sisällä yhteisvelasta syntyviä korkokuluja, jotka tulevat kokonaisuudessaan maksettaviksi vuosina 2028 — 2058.

Ennen elpymisvälineen hyväksymistä varoitimme, että korkokulut voivat kasvattaa maksuamme paljon ja että tukipakettia ollaan hyväksymässä ilman tietoa todellisista kustannuksista.

Eduskuntakauden lopussa esitin kyselytunnilla valtiovarainministeri Saarikolle kysymyksen elpymisvälineen nousseista korkokustannuksista ja jätin perään kirjallisen kysymyksen.

VASTAUKSESSA todetaan seuraavaa: ”Tulevista korkokustannuksista vuosille 2028 — 2058 ei ole tällä hetkellä saatavissa luotettavaa arviota. Korkomenot riippuvat tulevasta elpymisvälineen lainanlyhennyssuunnitelmasta ja vallitsevista markkinakoroista vuoteen 2058 asti.”

Vastauksessa ei edes yritetty hahmottaa, mitä korkokustannukset voivat olla. Kun Suomen maksuosuus on nykyisen arvion mukaan 7,2 miljardia euroa, yhteisvelan takaisinmaksuaika vuoteen 2058 asti ja vallitseva markkinakorko tälläkin hetkellä 3 – 4 prosentin tasoa, on kuitenkin selvää, että kyse on mahdollisesti miljardeista.

Suomen saanto elpymisvälineestä suorastaan kalpenee sen kustannusten rinnalla.

(Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 28.3.2023)

Järjettömät hiilinielulaskelmat tuovat Suomelle jättilaskun

Suomi on Euroopan metsäisin maa: metsät peittävät yli 75 % maapinta-alastamme. Metsämme kasvavat vuosittain noin 103,5 miljoonaa kuutiometriä. Tilastotietojen mukaan vuonna 2021 puuston vuotuinen kokonaispoistuma oli noin 92 miljoonaa ja hakkuukertymä 76 miljoonaa kuutiometriä – kasvua oli siis edelleen enemmän.

Luonnonvarakeskus Luken uuden raportin mukaan Suomen hiilinielut ovat romahtaneet. Joutuisimme näin kuittaamaan jopa miljardeihin kipuavan laskun EU:lle. Arvio perustuu EU:n LULUCF-asetukseen, jossa jäsenmaille on määritelty bruttokansantuotteeseen ja 2000-luvun alun nielujen lähtötilanteeseen perustuva vertailutaso kausille 2021–2025 ja 2026–2030. Laskentatavat on valittu Suomen kannalta erityisen epäedullisesti, eivätkä ne perustu niinkään tosiasialliseen hiilinielujen määrään.

LULUCF-laskelmat eivät myöskään huomioi ojittamattomia soita, jotka hiilipörssin mukaan sitovat hiiltä hiilidioksidiksi muutettuna keskimäärin 890–1110 kiloa hehtaaria kohden vuodessa – Suomen neljä miljoonaa suohehtaaria siis noin neljä miljoonaa hiilidioksiditonnia. Vertailukohtana vuosittaisen henkilöautoliikenteemme päästöt ovat noin viisi miljoonaa tonnia.

Epäoikeudenmukaista on sekin, että EU-komission uusi vuoden 2030 päästövähennystavoite vuoteen 2005 nähden Suomelle on -50 %. Vertailun vuoksi esimerkiksi Bulgarian tavoite on -10 %, Romanian -12,7 % ja Latvian -17 %.

Kun oheen lisätään EU:n ennallistamisasetus, joka sellaisenaan toteutuessaan tietäisi Suomelle noin miljardin kuluja vuodessa – bkt:hen suhteutettuna EU:n eniten – tilanne on aivan kohtuuton ja hintalappu jättimäinen.

Jos Suomi ei saavuta nielutavoitettaan vuonna 2025, voimme tehdä vielä lisää päästövähennyksiä kansallisesti esimerkiksi liikenteessä, mikä tulisi maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan valinneelle maalle hyvin kalliiksi. Tai mikä ironisinta, kompensaatioksi joutuisimme ostamaan maankäytön nieluyksiköitä omat tavoitteensa ylittäneiltä EU-mailta, jotka ovat hakanneet metsänsä jo aikaa sitten.

(Kolumni on julkaistu Tamperelaisessa 1.2.2023)

Hallituskausi jättää velkaisen perinnön

Tulevien hallitusten on pystyttävä saamaan ote taloudenpitoon ja velkaantumiseen. Julkisen talouden kestävyydestä tulee useiden vuosien haaste.

Valtion velkaantumistahti on kuluneella hallituskaudella ollut ennätyksellinen. Vaikka lisävelkaa on otettu merkittävästi kriiseistä johtuvin syin, asennoituminen taloudenpitoon on höllentynyt suorastaan silminnähden.

Valtion talousarvioesitys vuodelle 2023 on kahdeksan miljardia euroa alijäämäinen. Vuoden 2023 lopussa valtionvelan arvioidaan olevan noin 156 miljardia euroa. Hallituksen talousarvioesityksessä todetaan, että pidemmällä aikavälillä julkisen talouden menot ja tulot ovat rakenteellisesti epätasapainossa eikä julkinen talous ole kestävällä pohjalla.

Finanssipolitiikassa on tuudittauduttu halpaan lainarahaan sillä ajatuksella, että korot pysyvät alhaalla ja takaisinmaksu on hamassa tulevaisuudessa. Tämä on tehty aikana, jolloin markkinoilla todistettiin epätavanomaista rahapolitiikkaa, nollakorkoja ja keskuspankkien määrällistä elvytystä.

Viime aikoina olemme nähneet suuria käänteitä talouskehityksessä. Kun vielä alkuvuodesta 12 kuukauden euribor-lainakorko oli negatiivinen, nyt se hipoo kolmea prosenttia. Kohonneet asumisen, liikenteen ja energian hinnat sekä yleinen inflaatio ovat ajaneet kotitalouksia ja monia yrityksiä ahtaalle.

Vaikka kasvavat korot vaikuttavat valtion lainanhoitokuluissa viiveellä eivätkä ole historiallisesti vertaillen vielä korkeita, tilannekuva on muuttunut merkittävästi. Vielä keväällä valtiovarainministeriö arvioi Suomella kuluvan valtionvelan korkomenoihin tänä vuonna 700 miljoonaa euroa. Nyt arvio on noin 1 500 miljoonaa euroa. Lisävelkaa tarvitaan siis rutkasti jo pelkkään korkojen maksuun.

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Sami Pakarinen on varoittanut: ”Varsin maltillisillakin oletuksilla valtion velan korkokuluissa nousee seinä pystyyn. Vuonna 2026 korkokulut olisivat jo 4 miljardia euroa 2,4 % keskimääräisellä korolla koko lainakannalle.”

Löysä julkisen talouden kuri ja kasvavat velanhoitokustannukset ovat huono ja riskejä sisältävä yhdistelmä, varsinkin, kun talouskasvun näkymissä on epävarmuutta.

Tein kirjallisen kysymyksen julkisen talouden velkaantumisesta talousvaliokunnan edustajakollega Veikko Vallinin kanssa. Valtiovarainministeriön perusteellisessa vastauksessa todettiin muun muassa: ”On mahdollista, että korot edelleen nousevat tai ainakin pysyvät pidempään korkealla tasolla. Tämä yhdistettynä hitaampaan talouskasvuun lisää korkomenojen rasitusta Suomen velan hoidossa.”

Kuluvan hallituskauden aikana hallitus ei ole tehnyt valintoja, vaan käytännössä kaikki menokohteet on katettu velaksi. Jatkossa julkisia menoja on välttämätöntä asettaa tärkeysjärjestykseen. Poliittisten valintojen merkitystä vain korostavat kohonneet elinkustannukset, jotka heikentävät kotitalouksien ostovoimaa. Vaikutukset ulottuvat paikallisten yritysten kysyntään.

Kasvua edistävää tutkimus- ja kehitystoimintaa on vauhditettava ja työllisyystoimiin panostettava. Kotitalouksien ostovoimaa on pyrittävä vaalimaan. Erityiseen syyniin on laitettava julkisen talouden tilaa heikentävät politiikkatoimet, kuten sellainen maahanmuutto, joka kroonisesti heikentää huoltosuhdetta, ja vastikkeetta ulos maksettavat EU:n sosiaalisen ilmastorahaston kaltaiset menoerät.

(Julkaistu Aamulehdessä 19.12.2022)