Kirjoitin keväällä Tamperelaisessa, kuinka tärkeää on uudistaa rajaturvallisuuslakia kansallisen turvallisuuden vuoksi. Lakiesityksen hyväksymiseen kiireellisesti tarvittiin peräti 5/6-enemmistö eduskunnassa, mikä lopulta saatiinkin toteutettua niukasti luvuin 167‒31.
Lailla pyritään varautumaan maahantulon välineellistämiseen sekä torjumaan Suomeen kohdistettua painostamista. Tarkoituksena on nimenomaan vastata Venäjän hybridiuhkaan.
Viime kaudella rajavartiolakia uudistettiin jo siten, että rajanylityspaikkoja voidaan tietyin edellytyksin sulkea ja kansainvälisen suojelun haku esimerkiksi välineellistetyn maahantulon kaltaisessa poikkeustilanteessa keskittää yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan. Uudistus oli välttämätön mutta ei vielä sinänsä riittävä.
Uudessa, nyt voimassa olevassa laissa säädetään edellytyksistä, joiden vallitessa valtioneuvosto voi tilapäisesti ja yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa päättää rajoittaa turvapaikkahakemusten vastaanottamista kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Hybridivaikuttamisen välineenä olevan maahantulijan maahanpääsy voidaan estää välineellistetyn maahantulon vakavissa tilanteissa. Rajaturvallisuuslaki on nimensä mukaisesti turvallisuuspolitiikkaa.
Mitä tulee varsinaiseen maahanmuuttopolitiikkaan, hallitus estää ohjelmansa mukaisesti lukuisin eri tavoin turvapaikkamenettelyn väärinkäytöksiä. Ennestään aivan liian heppoisia kansalaisuusvaatimuksia tiukennetaan tuntuvasti.
Samalla hallitus edistää julkistaloutta aidosti vahvistavaa työperäistä maahanmuuttoa esimerkiksi nopeuttamalla lupaprosesseja ja ottamalla käyttöön kohdemaamallin erityisille osaajaryhmille. Lisäksi Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneille, kotimaisen kielen hallitseville maahanmuuttajille voidaan myöntää pysyvä oleskelulupa hakemuksesta.
Muutoksilla korjataan pitkään jatkuneita avokätisen turvapaikkapolitiikan virheitä. Huomiota kiinnitetään siihen, että jatkossa maahanmuutto olisi paremmin julkista taloutta vahvistavaa.
(Kolumni on julkaistu Tamperelaisessa 18.9.2024.)