Valtiot kilpailevat raaka-aineista ja teknologioista – Suomen on pärjättävä tässä

Jos innovaatioihin ei panosteta, saattaa meillä olla tulevaisuudessa käytössämme sinänsä toimivaa mutta vanhentunutta teknologiaa.

Suomella on edellytykset menestyä erinomaisesti, mutta vaativampi toimintaympäristö edellyttää jatkossa vankempaa otetta. Kansainvälinen tilanne on kiristynyt, ja jännitteet heijastuvat myös kauppapolitiikkaan. Valtioiden välistä kilpailua käydään niin raaka-aineista kuin teknologiastakin. Geostrategiset jakolinjat nostavat esiin kysymykset häiriönsietokyvystä ja teknologisista riippuvuuksista.

Samalla yhä nopeammin kehittyvä ja laajeneva toimijakenttä tekee tieteen ja teknologian kehityksen seuraamisesta ja ennakoinnista vaikeaa.

Tekoälyn ja kvanttitietokoneiden kaltaiset teknologiat voivat mahdollistaa uudenlaisia, ylivertaisia toimintatapoja. Kehitys korostaa entisestään verkostomaista yhteistyötä, jossa jonkin merkittävän osa-alueen hallinta on pääsylippu yhteistyöhankkeisiin. Toisaalta yksittäinen huipputason toimija saattaa kyetä haastamaan kokonaisen toimialan tai valtion. Suomessa on useilla teknologia-alueilla korkeatasoista osaamista ja uraauurtavia toimijoita.

Koska tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalla (TKI) on ratkaiseva merkitys tulevaisuuden elinkeinoelämän uudistumisessa ja hyvinvoinnin luomisessa, osaaminen tulee nähdä strategisena resurssina ja enenevissä määrin myös huoltovarmuuskysymyksenä. Jos innovaatioihin ei panosteta, saattaa meillä olla tulevaisuudessa käytössämme sinänsä toimivaa mutta vanhentunutta teknologiaa.

Viime vaalikauden keskeisiin virstanpylväisiin kuului parlamentaarisessa työryhmässä saavutettu puolueiden välinen yhteisymmärrys siitä, kuinka TKI-rahoitusta kasvatetaan neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Työryhmä korosti yksityisen sektorin TKI-investointien kasvattamisen tärkeyttä julkisen rahoituksen rinnalla.

Toinen tärkeä kokonaisuus on valtioneuvoston tutkimus- ja innovaatiojohtamisen vahvistaminen koordinaation yhtenäistämiseksi. Tämä tavoite on nyt kirjattuna hallitusohjelmaan.

Vaikka päätöksiä ”voittavista ratkaisuista” ei pidä tehdä poliittisesti, on huolehdittava siitä, että ainakaan heikko koordinaatio ei hankaloita tavoitteiden saavuttamista.

Parlamentaarinen sitoutuminen pitkäjänteiseen, vakaaseen ja riittävään tutkimustoiminnan rahoitukseen on tärkeää. Samalla on huomattava, että tutkimus- ja innovaatiopolitiikan johtamisen tulee vastata nykyhaasteisiin, joissa kokonaisuuden hallitsemiseen tarvitaan nykyistä päämäärätietoisempaa yhteistyötä. Valtioneuvostossa vastuita on usealla ministeriöllä, avainasemassa ovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Eduskunnassa itselläni on kunnia toimia puheenjohtajana talousvaliokunnassa, joka käsittelee laajasti talouden kysymyksiä koskien muun muassa kauppaa, teollisuutta, energiapolitiikkaa, kilpailua sekä rahoitusmarkkinoita. Tunnusomaista on se, että eduskuntakauden ensimmäiset valiokunnan käsittelemät esitykset koskivat nimenomaan kriittisten raaka-aineiden ja ilmastoneutraalien teknologiaratkaisujen hallintaa.

Asia on erityisen relevantti myös Pirkanmaan kannalta, jossa on paljon mahdollisuuksia erilaisilla tulevaisuuden aloilla.

(Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 31.7.2023.)

Suomen tutkimus- ja innovaatiotoiminnan johtamista on vahvistettava

Yhä nopeammin kehittyvä, kansainvälisesti hajautunut ja laajeneva toimijakenttä tekee tieteen ja teknologian kehityksen seuraamisesta ja ennakoinnista vaikeaa.

Kvanttitietokoneiden ja tekoälyn kaltaiset teknologiat voivat mahdollistaa uudenlaisia, ylivertaisia toimintatapoja. Kehitys korostaa entisestään verkostomaista yhteistyötä, jossa jonkin merkittävän osa-alueen hallinta on pääsylippu yhteistyöhankkeisiin. Toisaalta yksittäinen huipputason toimija saattaa kyetä haastamaan jopa kokonaisen toimialan tai valtion. Kotimainen avaruusteknologiayritys ICEYE on esimerkki uudenlaisesta toimintatavasta, jossa yksittäinen yritys on haastanut valtiolliset, kalliit ja jäykät satelliittihankkeet.

Kuluvalla eduskuntakaudella huomio on ollut parlamentaarisessa yhteistyössä laaditussa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) rahoituksen suunnitelmassa. Suomen tavoitteena on nostaa TKI-toiminnan menot neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta nykyisestä 2,9 prosentista vuoteen 2030 mennessä. Julkisen sektorin osuus olisi kolmasosa ja yksityisen sektorin kaksi kolmasosaa.

Sitoutuminen riittävään TKI-rahoitukseen pitkäjänteisesti on tärkeää. Samalla on huomattava, ettei tutkimus- ja innovaatiopolitiikan johtaminen vastaa nykyhaasteisiin, joissa kokonaisuuden hallitsemiseen tarvitaan nykyistä päämäärätietoisempaa yhteistyötä. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva TKI-rahoituslaki ei puutu asiaan.

Suomen TKI-politiikan johtaminen on hajanaista. Erilaiset toimet ja niiden rahoitus jakautuvat eri hallinnonaloille, keskusteluyhteydet ovat tapauskohtaisia ja ajoittaisia. Samalla informaatiota tuottavien tahojen joukko on moninaistunut. Vaikka päätöksiä ”voittavista ratkaisuista” ei pidä tehdä poliittisesti, heikko koordinaatio hankaloittaa tavoitteiden saavuttamista.

Mallia tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vahvistamiseksi voi ottaa Isosta-Britanniasta, jossa pääministerillä ja hallituksella on nimetty tiedeneuvonantaja (Government Chief Scientific Adviser). Neuvonantaja osallistuu pääministerin ja hallituksen tieteelliseen neuvonantoon päivänpoliittisissa kysymyksissä sekä koordinoivaan ja strategiseen työhön. Korkean profiilin meritoitunut tiedetaustainen neuvonantaja antaa kasvot tieteelliselle keskustelulle ja tieteen roolille päätöksenteossa. 

Neuvonantajan tarkoitus on tuoda tieteellinen näkökulma päätöksentekoon oikea-aikaisesti. Uskottavuuden vuoksi neuvonantajan on oltava riippumaton ja monipuolinen tiedemaailman edustaja, joka ymmärtää poliittiset prosessit ja realiteetit. 

Samassa yhteydessä tulisi vahvistaa merkittävästi jo olemassa olevaa valtioneuvoston tutkimus- ja innovaationeuvostoa, joka on jäänyt taka-alalle valtioneuvoston työskentelyssä ja pimentoon julkisuudessa. Tämä palvelisi jatkossa keskeisenä yhteensovittavana organisaationa.