Maksuton luottokielto auttaa ehkäisemään identiteettivarkauksia – oppositioedustaja Sakari Puisto ehdotti asiaa, joka meni kuin menikin läpi eduskunnassa: ”Hyvillä ehdotuksilla voi joskus vaikuttaa”

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Sakari Puisto (ps.) peräänkuulutti vuonna 2019 ensimmäisessä kirjallisessa kysymyksessään maksuttoman luottokiellon käyttöönottoa. Kesällä eduskunnassa hyväksytyn hallituksen esityksen myötä Puiston ehdotus on nyt lähes sellaisenaan osa lainsäädäntöä.

– Ilmeisesti hyvillä ehdotuksilla voi joskus vaikuttaa, perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto tiivistää tunnelmansa lukiessaan eduskunnan hyväksymää hallituksen esitystä laiksi positiivisesta luottotietorekisteristä ja siihen liittyviksi laeiksi.

Puisto ilmaisi kirjallisessa kysymyksessään huolensa yhä lisääntyvistä identiteettivarkauksista, joita tulee viranomaisten tietoon tuhansia vuosittain. Identiteettivarkaudessa on kyse tilanteesta, jossa esiinnytään toisen henkilöllisyydellä. Rikoksen tekijä erehdyttää tarkoituksellisesti kolmatta osapuolta käyttämällä jonkun muun henkilön henkilötietoja, tunnistautumistietoja tai muuta vastaavaa yksilöivää tietoa.

Tämä voi tarkoittaa paitsi esimerkiksi toisena ihmisenä esiintymistä sosiaalisessa mediassa myös toisen ihmisen nimissä tehtyä pikavippihakemusta, osamaksukauppaa tai verkkokauppa- tai lehtitilausta. Identiteettivarkaudesta koituu uhrille sekä taloudellista että henkistä vahinkoa.

Vapaaehtoinen luottokielto on monipuolinen työkalu

Luottokielto on tärkeä identiteettivarkauksien ehkäisykeino, koska tällöin varas ei voi ottaa esimerkiksi pikavippejä uhrin nimiin. Kansalaisten yhdenvertaisuuden ja rikollisen toiminnan tehokkaan ehkäisyn kannalta tällainen luottokielto pitäisi voida ilmoittaa maksutta valtion ylläpitämään rekisteriin.

– Sen keston pitäisi olla rajoittamaton, koska kiellon säännöllinen uusiminen voi helposti unohtua, varsinkin jos ei itse ota pikavippejä tai muita luottoja, joita varten tosin luottokiellon voi tilapäisesti perua. Luottokielto on samalla hyödyllinen apuväline myös oman velkaantumisen ehkäisyyn ja rahankäytön hillitsemiseen, Puisto perusteli kysymyksessään.

Työ kantoi hedelmää

Hän piti asiaa sittemmin aktiivisesti esillä myös eduskunnan täysistunnoissa ja ehdotti oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille (r.) tällaisen maksuttoman järjestelyn käyttöönottoa positiivisen luottorekisterin yhteydessä. Ehdotus herätti kiinnostusta ja innostusta edustajakollegoissa. Perussuomalaisten ohella muun muassa Jari Myllykoski (vas.) innostui asiasta.

Työ tuotti tulosta, sillä Puiston ehdotus maksuttoman luottokiellon käyttöönotosta sisältyy nyt omana pykälänään lakiin, joka astui voimaan 1.8.2022. Positiivinen luottotietorekisteri otetaan käyttöön vaiheittain, ja siihen voidaan tallentaa tieto henkilön ilmoittamasta määräaikaisesta tai toistaiseksi voimassa olevasta vapaaehtoisesta luottokiellosta. Luottokieltomerkinnän tekemisestä, poistamisesta tai muusta käsittelystä ei peritä maksua.

(Julkaistu Suomen Uutisissa 15.8.2022)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *