”Yhä keskeisempänä kysymyksenä meidän on tarkasteltava tapoja, joilla tiedettä ja teknologiaa tehdään. Teknologiapolitiikasta on tullut yhä nopeampaa, vaikeampaa ja politisoituneempaa. Kaikki tämä vaikuttaa myös ulkopolitiikkaan ja Suomen asemaan kansainvälisissä neuvottelupöydissä.”
Arvon suurlähettiläät, hyvät kuulijat,
Elimme vuosikymmeniä helpon globalisaation aikaa. Markkina ja tehokkuus näyttivät suunnan, tuotantoketjut venyivät mantereelta toiselle, ja vauraus tuntui syntyvän siitä, että kukin teki mitä parhaiten osasi. Se aika ei ole välttämättä kokonaan ohi – mutta geopolitiikka sekä kilpailu teknologiasta ja raaka-aineista ovat siirtäneet sen perustuksia huomattavasti.
Meidän on huolehdittava yhtä aikaa kahdesta asiasta: siitä, että yhteiskuntamme ja teollisuutemme toimivat myös kriisissä, ja siitä, että rakennamme pitkäaikaista huipputason kilpailukykyä. Nämä kaksi tavoitetta eivät ole sama asia, mutta ne voidaan saada tukemaan toisiaan.
Suvereniteetista puhutaan tällä hetkellä laajasti. Sillä tarkoitan yhteiskunnan ja teollisuuden kykyä toimia myös silloin, kun maailma ympärillä ei toimi: kun toimitusketju katkeaa, kun kumppani asettaa vientirajoituksia, kun kriisi sulkee rajoja. Sen mittari on resilienssi.
Ja olemme hyviä siinä, meillä on vuosikymmenien kokemus kokonaisturvallisuudesta ja taloudellisesta turvallisuudesta, joiden merkitykseen monessa muussa maassa on vasta viime vuosina havahduttu. Suomen huoltovarmuutta, Huoltovarmuuskeskusta ja sen yhteistyötä eri sektoreilla, laajan yritysjoukon ja viranomaisten kanssa, ihaillaan ja siitä halutaan oppia. Tästä kyvykkyydestä on tullut meille ja yrityksillemme näissä maailman olosuhteissa myös yhä merkittävämpi kilpailuetu.
Sitten on teknologinen johtajuus. Sillä tarkoitan sitä, että olemme jollakin teknologia-alueella maailman parhaiden joukossa – niin hyviä, että muut tarvitsevat meitä. Johtajuus tuottaa pitkäaikaisen kilpailuedun, jota on vaikea kopioida. Englanninkielisessä keskustelussa puhutaan teknologisesta vallihaudasta, technology moat. Sen mittari ei ole resilienssi itsessään, vaan asema markkinoilla ja neuvottelupöydissä, ja lopulta se tarjoaa myös resilienssiä.
Näihin tavoitteisiin pyritään eri keinoin, ja ne voivat toisinaan olla myös jännitteessä keskenään. Suvereniteetti, liian pitkälle vietynä, voi johtaa kalliisiin ratkaisuihin, jotka syövät kilpailukykyä. Johtajuus taas edellyttää keskittymistä, riskinottoa ja investointia sanan laajassa merkityksessä. Sitä ei rakenneta tekemällä kaikkea, vaan tekemällä joitakin asioita paremmin kuin kukaan muu – ja kilpailemalla maailman parhaita vastaan, mieluiten isolla skaalalla vieläpä.
Ja silti nämä kaksi liittyvät toisiinsa tavalla, joka on Suomen kaltaiselle maalle ratkaiseva. Teknologinen johtajuus tuottaa vaikutusvaltaa. Se, että maalla on jotakin, mitä muut tarvitsevat, luo pääsyn keskeisimpiin neuvottelupöytiin (G20, Pax Silica, jne.) – ja kumppanuus on pienelle maalle tehokas tapa vahvistaa suvereniteettia. Suomi ei voi tuottaa itse kaikkea, mitä se kriisissä tarvitsee. Mutta Suomi voi olla niin hyvä joillakin alueilla, että se pääsee mukaan liittoumiin, joissa kriittisiä teknologioita ja toimitusketjuja jaetaan luotettavien kumppaneiden kesken. Näin johtajuus muuttuu osaltaan suvereniteetiksi – ei pelkän omavaraisuuden vaan myös luotettujen kumppanuuksien kautta. Muut haluavat meidän kumppanikseen.
Vuonna 2026 valtion voimaa mitataan pitkälti sillä, pystyykö se rakentamaan ja pitämään tieteeseen nojaavaa etumatkaa. Sellaista, joka kumuloituu: tutkimusvaltaisia aloja, joilla tieto, tekijät ja laitteet kehittyvät vuosi vuodelta, ja näinä aikoina kirjaimellisesti jopa viikko viikolta.
Tämä muutos on maailmanlaajuinen. Yhdysvallat on palannut vahvasti teollisuuspolitiikkaan ja nojaa vahvaan teknologiapolitiikkaan. Se on vahvistanut asemaansa monella teollisuuden alalla ja luonut talouskasvua. Sen yritykset ovat rakentaneet teknologisia vallihautoja – hyvin voimakkaita, ja esimerkiksi yhdysvaltalaiset tekoäly-yritykset tuovat suvereniteettia, joka koetaan EU:ssa jo ongelmana.
Kiina nosti omalla valtavalla skaalallaan teknologisen omavaraisuuden viisivuotissuunnitelmansa ytimeen. Shenzhen rakennettiin parissa kolmessa kymmenessä vuodessa. Megakaupunkien alueilla on jopa satoja miljoonia ihmisiä. Tuotekehitys tapahtuu 24/7. Tuotantoketjuissa tuotteet valmistetaan muutaman tunnin etäisyyden sisällä.
Eurooppa on tässä välissä monin tavoin aika pahasti puristuksessa. Euroopassa on kuitenkin paljon osaamista, ja ajattelen, että meillä Suomessa on hyvät edellytykset menestyä tässä muutoksessa.
Suomen tulee luoda ja syventää teknologiajohtajuutta valikoiduilla aloilla – aloilla, joilla meillä jo on tai joille voimme rakentaa puolustettavan etumatkan. Näitä ovat muun muassa mineraalirikkautemme ja niiden jalostus, puhdas ja edullinen sähkö, tekoäly ja dataan pohjautuva kasvu, kvanttilaskenta, avaruusteknologia sekä jäänmurtajat ja muu laivanrakennus.
Tämä ei ole ainoastaan teollinen tai teknologinen haaste. Yhtenä keskeisimpänä kysymyksenä meidän on mietittävä tapoja, joilla tiedettä ja teknologiaa tehdään.Metatiedettä, tiede tieteestä. Miten tehdään teknologiapolitiikkaa, jossa kehitys on yhä nopeampaa, vaikeampaa, politisoituneempaa ja jossa eri tieteen ja teknologian alat linkittyvät yhä vahvemmin toisiinsa. Kaikki tämä vaikuttaa myös ulkopolitiikkaan. Ja siksi suomalaista kriittistä teknologiaa, osaamista, toimintoja ja omistusta, ja sen tuomaa vipuvartta tulee tarkastella ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehyksessä.
Kilpailuedun, joka meillä on tai jonka luomme, on kestettävä ja menestyttävä sekä vapaan kaupan markkinassa että hankalassa geopoliittisessa tilanteessa. Vahva, puolustettava kilpailuetu strategisesti tärkeällä alueella luo vaurautta ja työpaikkoja. Mutta koska se on ainutlaatuista ja haluttua, se luo myös valtaa, mahdollisuuksia – ja samalla riskejä, jotka ovat kaupallisia suhteita paljon laajempia.
Otetaan esimerkkinä Pax Silica -yhteistyö, johon liittymisen allekirjoitin DC:ssä huhtikuussa.
Yhdysvaltojen johdolla käynnistetty yhteistyö kokoaa yhteen liittolaisia ja kumppaneita vahvistamaan kriittisten teknologiatoimitusketjujen turvallisuutta ja toimintakykyä. Aloite kattaa muun muassa kriittiset mineraalit, energiantuotannon, kehittyneet valmistusteknologiat, puolijohteet, tekoälyinfrastruktuurin sekä logistiikan. Tavoitteena on rakentaa luotettavaa tekoälyekosysteemiä ja vähentää haitallisia riippuvuuksia.
Sekin on ymmärrettävä, ja käytettävä harkintaa, että järjestelyt luovat myös uusia riippuvuuksia. Tärkeintä on hahmottaa asemamme ja kansallinen etumme ja punnita eri vaihtoehtojen hyötyjä ja haittoja.
Mutta miksi tämä on esimerkki nimenomaan johtajuudesta? Koska Pax Silica -pöytään ei pääse pelkällä tarpeella. Siihen pääsee sillä, että tuo mukanaan jotakin, kun on vahvuuksia tai jotain, mitä muilla ei ole. Suomi pääsi mukaan, koska meillä on konnektiviteettia, satelliittiteknologiaa, kvanttilaskentaa, kriittisiä mineraaleja ja niiden jalostusosaamista, Euroopan puhtainta sähköä ja vakaa toimintaympäristö. Ja vastineeksi saamme pääsyn toimitusketjuihin, kyvykkyyksiin ja markkinoihin, joita mikään maa, ei edes Yhdysvallat, pysty yksin rakentamaan. (Hollanti ASML, Taiwan Semiconductor jne.)
Tämä on juuri se mekanismi, josta puhuin: johtajuus muuttuu suvereniteetiksi. Se, että olemme optisissa sovelluksissa, AI-natiiveissa verkoissa ja kvanttikryogeniikassa maailman kärkeä, ei ole vain liiketoimintaa Tampereella, Oulussa ja Espoossa. Se on syy, miksi Suomea kuunnellaan, kun päätetään, kenen kanssa kriittisiä toimitusketjuja rakennetaan.
Suomen teknologista suvereniteettia ja johtajuutta rakennetaan eri tasoilla:
- kansallisesti,
- pohjoismaisessa yhteistyössä,
- Euroopan unionissa,
- strategisten kumppanimaiden kanssa,
- EU-jäsenenä yhdessä strategisten kumppanivaltioiden kanssa sekä
- laajemmissa kansainvälisissä liittoumissa ja yhteistyöfoorumeissa.
Hyvät suurlähettiläät,
Toinen ajankohtainen keskustelu koskee niin sanottua eurooppalaista preferenssiä.
Kuluneen vuoden aikana EU:ssa on puhuttu paljon käsitteistä kuten ”European Preference”, ”Made in Europe” ja ”Buy European”. Niiden taustalla on huoli eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvystä, investoinneista ja tulevaisuudesta. Euroopan unioni hakee vastauksia muun muassa Industrial Accelerator Act -aloitteella, jonka tavoitteena on vahvistaa Euroopan teollista perustaa, kilpailukykyä ja taloudellista turvallisuutta.
Huoli on todellinen, ja Suomi kannattaa Euroopan teollisen perustan vahvistamista. Tarvitsemme enemmän investointeja, enemmän puhtaita teknologioita ja enemmän tuotannollista kapasiteettia Eurooppaan. Tarvitsemme myös toimia haitallisten riippuvuuksien vähentämiseksi. On myös ymmärrettävä, että paljon tuotekehitystä tapahtuu perusteollisuuden linjoilla. Kun Eurooppa menettää teollisuuttaan, se menettää myös uutta tai tulevaa teknologista kyvykkyyttään.
Mutta eurooppalainen preferenssi ei saa johtaa Eurooppaan, joka tasoittaa jäsenmaidensa vahvuudet keskiarvoksi. Se ei synnytä korkeaa laatua tai huippuja vaan keskinkertaisuutta – ja keskinkertaisuudella ei pärjätä maailmassa, jossa kilpailijamme eivät ole keskinkertaisia.
Jos alkuperävaatimuksia sovelletaan liian laajasti, vaarana on kilpailun väheneminen, kustannusten kasvu ja innovaatioiden hidastuminen. Silloin vaarannamme juuri sitä kilpailukykyä, jota pyrimme vahvistamaan.
Laaja eurooppalainen preferenssi voi tarjota jossain kontekstissa turvallisuutta tai ainakin antaa turvallisuuden tunnetta, mutta se ei tuota yhtään uutta teknologista vallihautaa. Johtajuus taas syntyy siitä, että eurooppalaiset yritykset ovat maailman parhaita – ja että ne kilpailevat maailman parhaita vastaan. Siksi Suomen näkemys on, että preferenssiä tulee käyttää harkiten ja kohdistaa se aidosti strategisiin tuotteisiin, joissa se perustellusti vahvistaa Euroopan resilienssiä tai turvallisuutta. Muuten Euroopan on kilpailtava.
Eurooppa on vahva silloin, kun jokainen jäsenmaa rakentaa omista vahvuuksistaan laatua ja huippua ja kun Eurooppa, sekä jäsenmaat, hyötyvät synergiasta.
Mitä tämä tarkoittaa Suomelle?
Energiamurros ja digitalisaatio lepäävät mineraalien varassa: litium, koboltti, nikkeli, harvinaiset maametallit. Suomella on tässä potentiaalista varallisuutta, jota moni isompi maa kadehtii. Meillä on jalostusta, joka on käymässä EU:ssa harvinaiseksi. Vastuullinen louhinta ja katkeamaton jäljitettävyys sekä huipputeknologia ovat juuri sitä, mitä maailma etsii, kun se turvaa toimitusketjujaan. Luotettavuus ja toimitusvarmuus ovat kilpailuetu.
Suomen vahvuuksia vahvistaa entisestään sähköjärjestelmämme. Vuonna 2025 sähkö oli Suomessa Euroopan edullisimpia, ja siitä noin 95 prosenttia oli puhdasta. Puhdas, edullinen ja varma sähkö on nykyteollisuuden perusta ja sijaintietu. Vierailin viime syksynä Saudi-Arabiassa Future Investment Forumissa, jossa maailman suurimmat sijoittajat kokoontuvat. Kun maailman suurimman varainhaltijan BlackRockin toimitusjohtajalta kysyttiin, mikä on tulevaisuuden tärkein reaalitalouden asset, resurssi, Larry Fink vastasi: ”the grid” – sähköverkko. Suomella on tämä asset, hyvin toimiva sähköjärjestelmä ja verkko, kohtuuhintainen sähkö teollisuudelle ja kotitalouksille. Tätä etua tulee vaalia.
Esimerkki kriittisestä teknologiasta ovat SAR-kaukokartoitussatelliitit, jotka kuvaavat maapalloa säästä ja vuorokaudenajasta riippumatta. Avaruustekniikkayritys ICEYE on rakentanut yhden maailman parhaista kaupallisista tutkasatelliittiparvista ja palvelee valtioita, vakuutusyhtiöitä ja järjestöjä lähes reaaliajassa.
Ja vielä avaruudesta talviseen jäähän. Suomalaiset telakat ja insinöörit ovat toistasataa vuotta rakentaneet aluksia, jotka pitävät pohjoiset väylät auki pahimpinakin talvina. Suuri osa maailman jäänmurtajista on suunniteltu Suomessa tai rakennettu suomalaisilla telakoilla. Kulku jäissä nojaa sukupolvien mittaan kertyneeseen taitoon – ja jälleen teknologiseen vallihautaan, jonka yli tulokkaan on vaikea päästä. Arktisen insinööritaidon vaaliminen ei ole nostalgiaa. Se on strategisen omaisuuden hoitoa.
Tässä oli joitain esimerkkejä. On paljon muutakin: terveysteknologiaa, liikkuvia työkoneita ja niin edelleen. Paljon valmistusosaamista, juuri oikeata kriittisten teknologioiden osaamista. Olemme pitkään ottaneet huomioon, ikään kuin sisäänrakennettuna, korkean laadun ja toimitusvarmuuden, resilienssin ja kokonaisturvallisuuden, ja tämä on nyt mitä arvokkainta ja kysytyintä strategista pääomaa.
Lopuksi, arvoisat lähettiläät, haluan kiittää Ulkoministeriötä ja Suomen ulkomaanedustustoa, koko henkilökuntaa, siitä vastaanotosta ja tuesta, jota olen saanut sekä tehtävissäni kotimaassa että lukuisilla virkamatkoilla. Niitä riittää myös tänä syksynä.
Puheenvuoro on kuultavissa myös Suomen ulkoministeriön Youtube-kanavalla.