Puheeni Kerttu Saalasti -seminaarissa Oulaisissa 19.8.2026
Arvoisat seminaarivieraat, hyvät kuulijat,
Vuonna 1958 tehtiin päätös.
Suomi oli tuolloin köyhä maa Euroopan laidalla. Sotakorvaukset oli saatu maksettua, ja suuri osa kansasta sai elantonsa maataloudesta. Siinä tilanteessa eduskunta päätti perustaa yliopiston Ouluun – kauas pääkaupungista, keskelle aluetta, jota moni piti ehkä liian syrjäisenä ja liian köyhänäkin korkeimmalle opetukselle.
Päätös ei syntynyt itsestään. Se vaati vuosien sitkeän työn ja poliittista rohkeutta. Yksi rohkeimmista oli nivalalainen opetusministeri Kerttu Saalasti, jonka nimeä tämä seminaari kantaa. Hän uskoi, että sivistys ja osaaminen eivät kuulu vain suurille kaupungeille vaan koko kansalle – ja että pohjoisen tulevaisuus rakennetaan pohjoisen omista vahvuuksista käsin.
Vuonna 1958 kukaan ei osannut sanoa, mitä tuosta päätöksestä seuraisi. Kukaan ei puhunut matkapuhelimista – arvatenkaan, koska me emme olleet keksineet niitä. Silti tuo päätös oli ensimmäinen askel tapahtumaketjussa, joka teki Oulusta yhden maailman langattoman tietoliikenteen pääkaupungeista.
Katsotaan, miten ketju eteni.
Vuonna 1965 yliopistoon perustettiin sähkötekniikan osasto, joka suuntautui elektroniikkaan ja radiotekniikkaan. Se oli toinen rohkea valinta: pieni yliopisto ei yrittänyt tehdä kaikkea, vaan erikoistui alaan, jolla se saattoi olla paras.
Vuonna 1972 Nokia aloitti toimintansa Oulussa. Ensimmäinen suuri tehtävä oli radiopuhelintilaus puolustusvoimille. Ja pankaa tämä muuten merkille: Oulun elektroniikkateollisuus sai alkusysäyksensä turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta. Sama yhtälö – teknologia ja turvallisuus – joka on tänään ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan.
Vuonna 1974 VTT perusti Ouluun elektroniikan laboratorion. Vuonna 1977 yliopiston professori Seppo Säynäjäkangas perusti Polar Electron, josta kasvoi sykemittareiden maailmanmerkki. Ja vuonna 1982 Ouluun perustettiin Pohjoismaiden ensimmäinen teknologiakylä – siis aikana, jolloin sana ”teknologiakeskus” saattoi kuulostaa enemmän tieteiskirjallisuudelta.
Sitten tuli läpimurto. Pohjoismaat rakensivat 1980-luvulla yhteisen NMT-verkon, maailman ensimmäisen maiden rajat ylittävän matkapuhelinjärjestelmän. Se oli paitsi tekninen myös poliittinen saavutus, koska pienet maat ymmärsivät, että yhdessä sovittu avoin standardi luo suuremmat markkinat kuin yksikään niistä yksin. Sen jatkoksi kehitettiin GSM, jota alettiin 1990-luvun alussa rakentaa Oulussa – ja viedä Oulusta maailmalle. Oululaiset insinöörit omaksuivat alusta asti ajatuksen, että markkina ei ole Suomi vaan globaali.
Syntyi ilmiö, jolle annettiin nimikin: Oulun ihme. Muutamassa vuosikymmenessä maatalousvaltaisen maakunnan pääkaupungista tuli paikka, jossa suunniteltiin tekniikkaa, jota miljardit ihmiset kantoivat mukanaan.
Hyvät kuulijat, tähän tarinaan sisältyy myös vastauksen aihioita tämän seminaarin kysymykseen: miten Suomi pärjää – tai ehkä pikemminkin: miten Suomi menestyy isosti – globaalien muutosten keskellä?
Oulun tarinasta voi tiivistää neljä opetusta.
Ensimmäinen: kaikki alkoi osaamisesta. Ei tuesta, ei makrotalouden suhdanteesta – vaan yliopistosta ja koulutuksesta. Toinen: eri toimijat – valtio ja yritykset – toimivat yhdessä. Yliopisto, VTT, puolustusvoimien tilaukset, teleoperaattorit ja Nokia muodostivat ketjun, jossa julkinen panos ja yksityinen riski ottivat mittaa toisistaan ja täydensivät toisiaan. Kolmas: aikajänne oli riittävän pitkä. Vuoden 1958 päätöksestä GSM:n maailmanvalloitukseen kului yli kolmekymmentä vuotta. Ja neljäs tekijä: suomalaiset olivat mukana kirjoittamassa pelisääntöjä. NMT ja GSM olivat standardeja – ja se, kuka kirjoittaa standardit, määrittää pitkälti myös sen, kuka valmistaa lopulta itse tuotteet.
Nämä neljä opetusta ovat tänään arvokkaampia ehkä kuin pitkiin aikoihin. Maailma on nimittäin murroksessa, joka monin tavoin – vaikka ei tietenkään kaikin tavoin – muistuttaa 1950-luvun lopun tilannetta: vanha järjestys natisee, uusi teknologia mullistaa tuotantoa, ja pienehkön maan on valittava, katsooko se sivusta vai asettuuko eturiviin.
Geopoliittinen kilpailu on palannut talouteen jo hyvän aikaa. Maailmankauppa järjestäytyy uudelleen, ja toimitusketjuista on tullut valtioiden välisen kilpailun välineitä. Tekoäly, robotiikka ja automaatio muuttavat valmistavaa teollisuutta yhtä perusteellisesti kuin sähkö aikanaan. Ja puhdas siirtymä ratkaisee, mihin maailman teolliset investoinnit seuraavina vuosina ja vuosikymmeninä sijoittuvat.
Miten Suomi siis pärjää tai menestyy? Väitän, että samankaltaisella reseptillä, jolla Oulu nousi – tietysti sovellettuna tähän aikaan. Nostan esiin kolme asiaa.
**Ensimmäinen on kehittyneiden valmistusteknologioiden haltuunotto.**
Tekoäly, robotiikka, digitaaliset kaksoset ja lisäävä valmistus ovat täällä. Tekoäly optimoi prosesseja, ennakoi laitevikoja ja vähentää energian ja materiaalien kulutusta. Lisäävä valmistus tekee varaosasta tiedoston, joka tulostetaan siellä, missä sitä tarvitaan. Digitaalinen kaksonen antaa mahdollisuuden kokeilla ja erehtyä tietokoneella simuloituna ennen kuin ensimmäistäkään terästä on taivutettu.
Näiden teknologioiden vaikutus ratkeaa kuitenkin vasta tehtaan lattialla. Ja juuri siinä Oulu näyttää jälleen suuntaa. Nokian Oulun tehdas on yksi Euroopan pisimmälle automatisoiduista tuotantolaitoksista: 5G-tukiasemia valmistetaan samassa pihapiirissä, jossa ne suunnitellaan, ja robotit, data ja ihmiset toimivat yhtenä järjestelmänä. Tutkimus ja tuotanto kulkevat käsi kädessä – aivan kuten radiotekniikan laboratorioissa kuusikymmentä vuotta sitten.
Yliopiston 6G-lippulaiva jatkaa puolestaan standardityön perinnettä. Kun seuraavan sukupolven verkkojen pelisäännöistä neuvotellaan – tämä on itse asiassa aika akuutti globaali kysymys – suomalainen kädenjälki on pöydässä; samasta syystä ja samalla osaamisella kuin GSM:n aikana.
Valtion tehtävä on edesauttaa ja osaltaan varmistaa, että tämä osaaminen leviää suurista vetureista koko teollisuuteen. Business Finlandin veturirahoitus on sitonut suuryritysten tutkimusinvestointeja Suomeen ja vetänyt mukaan satojen pk-yritysten muodostamat verkostot. Yliopistojen, VTT:n ja yritysten yhteiset testi- ja pilotointiympäristöt nopeuttavat teknologian siirtymistä käytäntöön. Tavoite on selvä: tekoälyn ja robotiikan on ulotuttava konepajoihin ja alihankintaketjuihin koko maassa. Fyysinen AI.
Tässä työssä tällä seudulla on aivan erityinen rooli. Kerttu Saalasti Instituutti tutkii Nivalassa tulevaisuuden tuotantoteknologioita ja mikroyritysten kasvua – juuri sitä rajapintaa, jossa uusin valmistustekniikka kohtaa tavallisen suomalaisen konepajan arjen. Suomen tuottavuusloikka ei nimittäin ratkea ainoastaan siellä, missä automaatio on jo pisimmällä. Se ratkeaa siellä, missä seuraava robotti, seuraava 3D-tulostin ja seuraava tekoälysovellus otetaan käyttöön. Kun kymmenen hengen konepaja Kalajokilaaksossa nostaa tuottavuuttaan, se on askel koko tässä prosessissa, josta kansantalouden kasvu tehdään.
**Toinen asia on teollisuuden uudistuminen puhtaan energian ja korkean jalostusarvon varaan.**
Teollisuuden kilpailukyky rakentuu yhä vahvemmin puhtaan, luotettavan ja kohtuuhintaisen sähkön varaan. Yritykset etsivät sijaintipaikkoja, joissa energiaa on saatavilla pitkäjänteisesti ja järjestelmä kokonaisuudessaan toimii kaikissa olosuhteissa. Tässä kilpailussa Pohjois-Suomen kortit ovat hyvät: täällä on tilaa ja vahvistuva kantaverkko, tuulivoimaa, vesivoimaa ja niin edelleen.
Mutta Oulun tarinan opetus pätee tässäkin: pelkkä raaka-aine ei riitä. Suomen tulevaisuus ei rakennu sille, mitä maasta löytyy, vaan sille, mitä osaamme sillä tehdä. Sähkö, mineraalit, biomassat ja teollinen data on jalostettava korkean arvon tuotteiksi ja vientiliiketoiminnaksi. Jokainen jalostusvaihe, joka on Suomessa, jää tänne myös työpaikkoina, verotuloina ja osaamisena.
Otan joitakin esimerkkejä. Kokkolasta Sotkamoon ulottuu akkuarvoketju, jossa Keliberin litium ja Terrafamen akkukemikaalit kytkevät pohjoisen kaivannaiset eurooppalaiseen sähköautoteollisuuteen. Ouluun suunnitellaan vetyyn ja hukkahiilidioksidiin perustuvaa synteettisten polttoaineiden tuotantoa, ja datakeskusinvestoinnit hakeutuvat sinne, missä on puhdasta sähköä ja viileä ilmasto. Kemin biotuotetehdas on metsäteollisuutemme suurimpia investointeja.
Kiinnostus on yksi asia. Investointiaikeet on tietysti muutettava päätöksiksi, jotka pitää tehdä, ja nämä päätökset konkretisoitava tuotannoksi. Siksi olemme tarttuneet rahoituksen pullonkauloihin työ- ja elinkeinoministeriön konsernin voimin. Finnvera on käynnistänyt alkukesästä miljardin euron investointiohjelman, jolla vauhditetaan erityisesti isompia teollisia hankkeita kaikkialla Suomessa. Finnvera voi myöntää takausten lisäksi suoria lainoja ja aiempaa pidempiä maksuaikoja, ja jokaisen julkisen euron on määrä vetää mukaansa vähintään toinen euro yksityistä rahaa. Tesi-konserni on saanut aiempaa vahvemman teollisen tehtävän: se sijoittaa omaa pääomaa siihen vaiheeseen, jossa lupaava teknologia skaalataan tehdasmittakaavaan ja jossa yksityinen pääoma ei yksin riitä. Ja Business Finland rahoittaa tutkimusta, kehitystä ja kansainvälistymistä sekä houkuttelee ulkomaisia investointeja Suomeen. Finnvera, Tesi ja Business Finland toimivat yhtenä joukkueena, jotta hankkeet saavat rahoituksensa kasaan Suomessa.
Raha ei kuitenkaan yksin riitä. Investoinnit tarvitsevat sujuvan luvituksen, riittävän verkkokapasiteetin ja osaavat tekijät. Siksi hallitus on nopeuttanut lupamenettelyjä – ja sanoisin, että enemmän pitää vielä tehdä, kantaverkkoa vahvistetaan pohjoisessa ja koulutusmääriä suunnataan aloille, joilla kädet ja päät tulevat kipeimmin tarpeeseen.
**Kolmas asia on kestävä kasvu sanan laajassa merkityksessä – kasvu, joka kestää kriisit.**
Muistakaa, mistä Oulun alueen elektroniikkateollisuus sai alkunsa: puolustusvoimien radiopuhelintilauksesta. Turvallisuus ja teknologia ovat kulkeneet tässä maakunnassa rinnakkain alusta asti. Nyt sama yhteys on palannut koko Euroopan agendalle, ja isosti.
Pandemia ja Venäjän hyökkäyssota opettivat, että riippuvuus yhdestä toimijasta tai yhdestä maasta on potentiaalinen riski, jolla on hintalappu. Euroopan unioni on vetänyt johtopäätökset kriittisten raaka-aineiden asetuksessaan: strategisia raaka-aineita on louhittava, jalostettava ja kierrätettävä nykyistä enemmän omalla maaperällä. Harva alue Euroopassa pystyy vastaamaan tähän yhtä uskottavasti kuin Pohjois- ja Itä-Suomi, jossa malmit, jalostuslaitokset ja puhdas sähkö ovat samassa maakuntaketjussa.
Suvereniteetti ei silti tarkoita omavaraisuutta kaikessa. Se tarkoittaa kykyä valita myös kumppaninsa, olla oikeissa verkostoissa. Suomi rakentaa kriittisten teknologioiden toimitusketjuja luotettujen kumppaneiden verkostoissa, joissa säännöt ovat yhteiset ja riippuvuudet molemminpuolisia. Teknologinen omavaraisuus ei tarkoita kaiken valmistamista Suomessa – se tarkoittaa kykyä ylläpitää kriittisiä toimintoja ja käynnistää tarvittava tuotanto ripeästi. Juuri tässä kehittyneet valmistusteknologiat ja hajautettu tuotanto ovat huoltovarmuuden parhaita ystäviä: kriittinen osa voidaan valmistaa lähellä käyttöpaikkaa myös häiriötilanteessa.
NATO-jäsenyys tuo tähän uuden ulottuvuuden. Pohjoinen Suomi on nyt osa liittokunnan huoltovarmuutta, ja se avaa alueen yrityksille markkinoita, joita ei muutama vuosi sitten vielä ollut. Oulun, Pohjanmaan ja Kainuun keskittymät muodostavat verkoston, jossa elektroniikka, energia, mineraalit, konepajat ja prosessiteollisuus täydentävät toisiaan. Kyse ei ole vain häiriöistä selviämisestä, vaan siitä, että turvallisuudesta ja vakaudesta tehdään teollisen kasvun vetovoimatekijöitä.
Hyvät kuulijat,
palaan lopuksi sinne, mistä aloitin.
Oulun tarinaan mahtuu myös vaikea luku, ja sekin on syytä muistaa. Kun Nokian matkapuhelinliiketoiminta ajautui vaikeuksiin, tämä alue koki varsin kovan iskun. Tuhannet menettivät työpaikkansa. Moni ennusti Oulun ihmeen päättyneen.
Mutta toisin kävi. Osaaminen ei ole kadonnut vaan siirtynyt uusiin yrityksiin, uusille toimialoille, terveysteknologiaan, ajoneuvotietokoneisiin, ohjelmistoihin, satelliitteihin. Monista insinööreistä tuli yrittäjiä, ja alueelle syntyi satoja uusia yrityksiä. Radioteille koulutetut osaajat huomasivat, että sama matematiikka ja fysiikka, joka vei puheen ilmojen halki, vei myös sykkeen kellon näytölle ja tutkakuvan avaruudesta maahan. Oulu ei jäänyt puolustamaan mennyttä vaan rakensi osaamisestaan uutta. Ja kun Nokia sittemmin palasi kasvu-uralle ja rakensi Oulun seudulle yhden Euroopan moderneimmista tehtaista, ympyrä sulkeutui: sama kaupunki, joka kerran menetti puhelintehtaansa, valmistaa nyt maailmalle 5G-verkkojen sydämiä.
Tämä on Oulun tarinan viides ja ehkä tärkein opetus Suomelle: menestys ei synny muutosten välttämisestä, vaan kyvystä uudistua niiden mukana. Mikään teknologia, yritys tai toimiala ei sinänsä kanna ikuisesti. Sen perustalla oleva osaaminen, kyvykkyys, kantaa.
Vuonna 1958 tämän maan päättäjillä oli rohkeutta tehdä päätös, jonka hedelmät kypsyivät vasta vuosikymmenten päästä. Meidän sukupolvemme tehtävä on tehdä omat vastaavat päätöksemme: investoida osaamiseen, vauhdittaa teollisia investointeja, ottaa uusia valmistusteknologioita käyttöön koko maassa ja rakentaa toimitusketjut, jotka kestävät myös huonot päivät.
Kerttu Saalasti uskoi, että osaaminen luo mahdollisuuksia ja että alueiden vahvuuksista rakennetaan koko kansakunnan menestys. Hänen aikanaan se tarkoitti yliopistoa Ouluun. Meidän aikanamme se tarkoittaa, että pohjoisen puhdas energia, mineraalit, tutkimus ja teollinen osaaminen sekä fyysinen tekoäly jalostetaan maailmanluokan liiketoiminnaksi.
Meillä on paljon osaamista. Meillä on valmistusosaamista, meillä on juuri oikeata kriittisten teknologioiden osaamista. Se, mitä olemme tehneet vuosikymmenet Huoltovarmuuskeskuksessa ja kaikissa huoltovarmuusyrityksissä, miten olemme ottaneet huomioon ikään kuin sisäänrakennettuna resilienssin ja kokonaisturvallisuuden, se menee nyt käsi kädessä talouden kanssa ja on strategista pääomaa, josta vararehtori juuri puhui. Uskon, että meillä on erinomaiset edellytykset menestyä.
Kiitos.