Keynote-puheenvuoroni Alihankintamessujen Teollinen Rohkeus -kutsuvierastilaisuudessa Tampereella 30.9.2026
Arvoisat teollisuuden ammattilaiset, yrittäjät ja yhteistyökumppanit,
huhtikuussa 1949 Harjavallassa sytytettiin uuni, jollaista maailmassa ei ollut aiemmin nähty.
Outokummun kuparisulatolla oli ongelma. Sodan jälkeen huomattava osa Suomen vesivoimasta oli jäänyt luovutetuille alueille. Sähköstä oli pulaa, ja se oli kallista. Sähköllä toimiva sulatto uhkasi muuttua kannattamattomaksi.
Helppoja vaihtoehtoja ei ollut. Tuontipolttoaineiden saanti oli epävarmaa. Rahaa oli vähän. Maa maksoi sotakorvauksia ja rakensi itseään uudelleen.
Diplomi-insinööri Petri Brykin johtama ryhmä ei jäänyt odottamaan parempia aikoja. Se kysyi: entä jos malmi sulattaisi itse itsensä? Kuparirikasteen rikki ja rauta palavat. Kun rikaste puhalletaan uuniin happirikastetun ilman kanssa, se tuottaa itse lämmön, jota sulatus tarvitsee.
Periaate tunnettiin teoriassa, mutta kukaan ei ollut saanut sitä toimimaan teollisessa mittakaavassa. Harjavallassa se saatiin toimimaan.
Liekkisulatuksen lisenssi on sittemmin myyty yli 50 maahan. Noin puolet maailman kuparista tuotetaan nykyään tällä suomalaisella menetelmällä. Teknologiaa kehittää ja myy tänään Metso.
Tarina kertoo kaksi asiaa. Ensinnäkin pula voi synnyttää kilpailuedun, jos sitä kohdataan osaamisella. Toiseksi teollinen rohkeus ei ole uhkapeliä. Se on osaamiseen perustuva päätös tehdä jotain, mitä kukaan muu ei ole vielä tehnyt.
Tästä teollisuuspolitiikassa on pohjimmiltaan kyse. Siksi olen iloinen, että tämän tilaisuuden nimi on Teollinen rohkeus.
Teollinen rohkeus kuulostaa suurelta sanalta. Käytännössä se näkyy pieninä päätöksinä konepajan kahvipöydän ääressä: ostetaanko uusi kone, palkataanko ensimmäinen myyjä vaikkapa Saksaan, lähdetäänkö mukaan yhteiseen kehityshankkeeseen. Näistä päätöksistä syntyy Suomen teollinen tulevaisuus.
Pelisäännöt muuttuivat – teollisuuspolitiikka palasi
Teollisuuden toimintaympäristö on muuttunut muutamassa vuodessa enemmän kuin jopa edellisinä parina vuosikymmenenä. Geopoliittinen kilpailu on kiristynyt. Teknologia kehittyy nopeammin kuin koskaan. AI kiihdyttää tätä vielä entisestään. Turvallisuus ja huoltovarmuus ohjaavat yritysten päätöksiä. Puhdas siirtymä muuttaa tuotteita, tuotantoa ja tapaa käyttää energiaa.
Teollisuuspolitiikka on palannut suurten valtioiden työkalupakkiin. Ne ohjaavat tuotannon sijoittumista investointituilla, strategisilla ohjelmilla, sääntelyllä, tulleilla ja julkisilla hankinnoilla. Tehtaista, osaajista ja teknologiasta kilpailevat nyt yritysten lisäksi valtiot.
Suomi ei voi eikä sen kannata lähteä loputtomaan tukikilpailuun. Sama pätee koko Eurooppaan. Euroopan vastaus ei voi olla markkinoiden sulkeminen. Suljettu markkina suojaa hetken, mutta heikentää kilpailukykyä pitkään. Suomen kaltainen vientimaa tarvitsee avoimia markkinoita enemmän kuin kukaan.
Euroopan kilpailukyky vahvistuu parhaiten syventämällä sisämarkkinaa, keventämällä sääntelyä ja kohdistamalla yhteiset varat huippuosaamiseen. Tätä linjaa Suomi ajaa Brysselissä johdonmukaisesti.
Avoimuus ei silti tarkoita sinisilmäisyyttä. Kriittiset riippuvuudet on tunnistettava ajoissa. Keskeisten komponenttien, raaka-aineiden ja tuotantokyvyn saatavuus ei saa olla yhden toimittajan tai yhden maan varassa. Vastaus riippuvuuksiin on hajauttaminen, luotettavat kumppanit ja oma osaaminen.
Haasteet eivät rajaudu toimitusketjun luotettavuuteen. Kilpailu on koventunut ja se ei aina ole reilua. Kiinan kehitys on ollut valtavan nopeaa ja sen vauhti ei vaikuta olevan hidastumassa.
Mistä vauhti syntyy? Palasin juuri Kiinasta. Esim. Shanghaissa vauhdin näkee paljaalla silmällä. Tuotekehitys, tehtaat ja alihankkijat toimivat samalla alueella. Idea muuttuu prototyypiksi ja prototyyppi sarjatuotannoksi ilman, että yksikään osa tulee muualta. Kotimarkkinat ovat valtavat ja kilpailu armotonta.
Kaikkea tätä ei voi selittää pelkällä valtion tuella. Melkoinen osa Kiinan etumatkasta on ansaittua. Eurooppa tekee virheen, jos se kuvittelee tullimuurin korvaavan kilpailukyvyn.
Kaikki kilpailu ei kuitenkaan ole reilua. Jos etu perustuu valtion tukeen tai ohjaukseen, markkina ei enää karsi ylimääräistä kapasiteettia. Ylijäämä tai ylikapasiteetti etsii ostajaa, ja yhä useammin se löytää sen Euroopasta.
Taustalla on kaksi erilaista tapaa sopeutua. Eurooppa antaa kannattamattoman yrityksen kaatua. Kiinassa valtio pitää strategisen kapasiteetin hengissä. Kun maailmassa on liikaa tuotantoa, tehtaat suljetaan siksi Euroopassa. Suljettu tehdas ei palaa, vaikka markkina myöhemmin kääntyisi. Ja tässä häviää myös TKI:tä, tulevaisuuden tuotantoa ja innovatiivisia tuotteita.
Muutosten keskellä Suomen ratkaiseva kysymys on yksinkertainen: miten vahva teollinen perustamme muuttuu seuraavan kasvuvaiheen kilpailueduksi?
Suomen teollisuuspolitiikka rakentuu omille vahvuuksille
Kilpailuetumme syntyy monesta asiasta: vakaasta yhteiskunnasta, toimivista instituutioista, puhtaasta energiasta, korkeasta osaamisesta ja vahvasta teollisesta perustasta.
Harjavallassa sähkö oli pullonkaula. Tänään puhdas ja kilpailukykyinen sähkö on yksi Suomen vahvimmista sijaintieduista. Se on muuttanut asemaamme investointikohteena perusteellisesti. Etu ei kuitenkaan ole pysyvä. Se säilyy vain, jos sähköverkko, tuotanto ja luvitus pysyvät kysynnän tahdissa.
Teollinen investointi on pitkä lupaus. Tehdas, tuotantolinja tai kone rakennetaan palvelemaan vuosikymmeniä. Siksi sijoittaja kysyy ensimmäiseksi: pysyvätkö säännöt samoina koko investoinnin elinkaaren ajan?
Teollisuuspolitiikan tärkein tehtävä on antaa tähän kysymykseen vakuuttava vastaus. Se tarkoittaa ennakoitavaa verotusta ja sääntelyä, sujuvia lupaprosesseja, laadukasta infrastruktuuria ja osaavaa työvoimaa. Kun yritys tietää, kuinka kauan lupa kestää ja mitä se vaatii, se voi suunnitella. Kun se ei tiedä, syntyy riski ja investointi voi siirtyä muualle.
Osaajat ovat investoinnin kolmas tukijalka energian ja lupien rinnalla. Moni konepaja kertoo saman viestin: tilauksia olisi, mutta hitsaajia, koneistajia, automaatioasentajia ja insinöörejä ei löydy tarpeeksi. Olen kuullut tätä paljon. Siksi ammatillisen koulutuksen on pysyttävä teollisuuden tahdissa, korkeakoulujen on koulutettava tekijöitä kasvualoille ja kansainvälisen rekrytoinnin on oltava yritykselle sujuvaa. Osaaja, joka ei pääse Suomeen, voi rakentaa kilpailijan tehdasta.
Investointien edistäminen ei koske vain uusia suurhankkeita. Yhtä tärkeää on nykyisen teollisuuden uudistuminen. Suomen teollisuuden selkäranka on tuhansissa konepajoissa, valimoissa, elektroniikkavalmistajissa ja palveluyrityksissä. Kun pk-yritys ostaa uuden koneen, automatisoi solun tai ottaa käyttöön konenäköön perustuvan laadunvalvonnan, sen tuottavuus nousee. Samalla paranee koko verkoston toimituskyky. Veturiyritys voi luvata asiakkaalleen vain sen, minkä sen toimittajat pystyvät toimittamaan.
Tuloksia mitataan investointeina, tuottavuutena, kotimaisena arvonlisänä, vientinä ja työpaikkoina.
Strateginen kilpailukyky vaatii valintoja
Suomen resurssit eivät riitä johtoasemaan kaikilla toimialoilla ja kaikissa teknologioissa. Siksi strateginen kilpailukyky vaatii väistämättä valintoja.
Hyvät valinnat syntyvät siellä, missä osaaminen, yritysten investoinnit ja kansainvälinen kysyntä jo vahvistavat toisiaan. Julkisen vallan tehtävä on tunnistaa nämä kohdat ja vahvistaa niitä johdonmukaisesti vuodesta toiseen.
Valinta tarkoittaa myös luopumista. Kaikkea ei voi rahoittaa, eikä jokaiselle alueelle kannata rakentaa omaa ekosysteemiä samasta aiheesta. Harjavallan insinöörit eivät yrittäneet parantaa kaikkia sulatusmenetelmiä kerralla. He keskittyivät yhteen ratkaisuun ja tekivät siitä maailman parhaan.
Valintojen tärkein työkalu on tutkimus- ja kehitysrahoitus. Suomessa on sovittu parlamentaarisesti yli puoluerajojen, että julkinen TKI-rahoitus nousee 1,2 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen. Huomiota on kiinnitettävä siihen, mihin raha kohdistuu ja miten se vaikuttaa. Julkisen rahoituksen on vauhditettava yritysten omia investointeja, ei korvattava niitä. Parhaiten se toimii, kun veturiyritys, sen toimittajat ja tutkimus sitoutuvat yhteiseen tiekarttaan ja jokainen tuo pöytään omaa rahaa ja omaa osaamista.
Meillä Suomessa ja Tampereella on erityisiä vahvuuksia puhtaassa energiassa, älykkäissä koneissa, kehittyneessä valmistuksessa, elektroniikassa, langattomissa verkoissa, teollisessa tekoälyssä sekä puolustus- ja kaksikäyttöratkaisuissa. Niiden ympärille on rakentunut arvoverkostoja, joissa suomalainen teollisuus on maailman kärkeä.
Meriteollisuudessa telakka kokoaa ympärilleen suunnittelutoimistot, järjestelmätoimittajat, sähköistyksen, automaation, ohjelmistot ja elinkaaripalvelut. Risteilyalus tai jäänmurtaja syntyy satojen erikoistuneiden yritysten yhteistyönä. Menestys riippuu siitä, kuinka hyvin verkosto hallitsee osaamisen, tuotannon ja toimitukset yhtenä kokonaisuutena.
Kaivos- ja mineraaliteknologiassa Metson kaltaisten veturiyritysten ympärillä toimii koneenrakennuksen, metallityön, automaation, mittausteknologian, ohjelmistojen ja kunnossapidon yrityksiä. Harjavallan perintö elää tässä verkostossa. Asiakas ei osta pelkkää konetta. Se ostaa tuottavamman, turvallisemman sekä energia- ja materiaalitehokkaamman prosessin. Kun kriittisten mineraalien merkitys kasvaa, kasvaa myös tämän osaamisen arvo.
Elektroniikassa Nokian ympärille rakentunut osaamis- ja toimittajaverkosto loi pohjan mikroelektroniikalle, ohjelmistoille, sensoreille, fotoniikalle ja langattomille verkoille. Kun matkapuhelinliiketoiminta hiipui, osaaminen ei kadonnut. Se siirtyi uusiin yrityksiin ja uusille markkinoille: älykkäisiin koneisiin, terveysteknologiaan, turvallisiin verkkoihin ja kvanttiteknologiaan.
Täällä Tampereella rakentuu uusi arvoverkosto teollisen ja fyysisen tekoälyn ympärille. Se yhdistää ohjelmistot, sensorit, puolijohteet, reunalaskennan, koneet, automaation ja teollisen datan. Suomen vahvuus on tekoälyn vieminen fyysisiin tuotteisiin ja vaativiin prosesseihin: autonomisiin työkoneisiin, konenäköön perustuvaan laadunvalvontaan, ennakoivaan kunnossapitoon sekä energia- ja materiaalivirtojen optimointiin. Tampereelle rakennettava avoin puolijohteiden pilottilinja vie osaamisen suunnittelusta paketointiin ja testaukseen.
Älykkäissä energiaratkaisuissa Vaasan energiaekosysteemi EnergyVaasa kokoaa sähköistyksen, tehoelektroniikan, automaation, energian varastoinnin ja ohjelmistot kansainvälisen tason kokonaisuudeksi. Wärtsilän, ABB:n ja Hitachi Energyn kaltaisten veturiyritysten ympärillä toimii laaja joukko pk-yrityksiä ja tutkimustoimijoita.
Näitä verkostoja yhdistää sama toimintamalli. Suuret yritykset tuovat maailmanlaajuiset asiakkuudet ja vaativat käyttökohteet. Pk-yritykset tuovat erikoistuneen osaamisen, nopeuden ja valmistuskyvyn. Startupit tuovat ketteryyttä ja uusia ratkaisuja. Tutkimus tuottaa uutta tietoa, ja yhteiset testiympäristöt nopeuttavat sen kaupallistamista.
Tämä malli ei synny itsestään. Tarvitaan joku, joka kokoaa kumppanit, tunnistaa yhteiset haasteet ja jakaa kehittämisen riskiä. Tätä työtä DIMECC ja MAKE in Finland tekevät. Se on teollisuuspolitiikkaa käytännön tasolla.
Valintoja on myös uskallettava arvioida. Johdonmukaisuus ei tarkoita jääräpäisyyttä. Se tarkoittaa, että suunta pysyy, vaikka keinoja tarkennetaan.
Pieni maa voi olla vaikeasti korvattava
Pieni maa ei voi eikä sen pidä olla omavarainen kaikessa. Sen ei tarvitsekaan. Riittää, että se tuo yhteistyöhön osaamista, jota muut tarvitsevat. Vahva asema valituilla aloilla tekee Suomesta arvokkaan kumppanin ja antaa pääsylipun kansainvälisille markkinoille ja kriittisiin verkostoihin.
Vaikeasti korvattava asema on myös turvallisuutta. Kun kumppanit tarvitsevat suomalaista osaamista, keskinäinen riippuvuus toimii molempiin suuntiin. Se vahvistaa asemaamme liittolaisten ja kumppaneiden joukossa ja antaa meille painoarvoa, kun toimitusketjuista ja kriittisistä teknologioista päätetään.
Kotimarkkinamme ei riitä teollisen yrityksen pitkäjänteiseen kasvuun. Kansainvälisyys alkaa jo tuotekehityksestä ja ensimmäisistä asiakkaista. Yritysten roolit kansainvälisissä arvoverkostoissa vaihtelevat. Yksi toimii päähankkijana, toinen järjestelmäkumppanina, kolmas erikoistuneena teknologiatoimittajana ja neljäs sopimusvalmistajana. Verkoston yhteinen suorituskyky ratkaisee, voittaako se uuden asiakkuuden.
Muuttunut turvallisuusympäristö on nostanut toimitusvarmuuden arvoa. Asiakkaat kysyvät nyt, mistä kriittiset komponentit tulevat, kuinka riippuvainen toimittaja on yksittäisistä lähteistä, pystyykö tuotanto kasvamaan nopeasti ja ovatko data ja immateriaalioikeudet suojassa. Ennen nämä olivat hankintasopimusten alaviitteitä. Nyt ne ovat kaupan ehtoja.
Tässä Suomella on etulyöntiasema. Emme purkaneet huoltovarmuusjärjestelmäämme kylmän sodan jälkeen, kuten moni muu teki. Viranomaisten ja yritysten yhteinen varautuminen on meillä arkea. Tämä osaaminen näkyy turvallisissa tuotantoratkaisuissa, kunnossapidossa, elinkaaripalveluissa sekä puolustus- ja kaksikäyttöteknologioissa.
Puolustusteollisuus on tästä selvin esimerkki. Euroopan maat kasvattavat puolustusmenojaan nopeasti, ja Nato-jäsenyys on avannut suomalaisille yrityksille uusia markkinoita. Mahdollisuus koskee myös alihankkijoita. Se vaatii kuitenkin sertifiointeja, tietoturvaa, kapasiteettia ja kykyä sitoutua pitkiin toimitussopimuksiin. Näitä valmiuksia kannattaa rakentaa nyt.
Epävarmassa maailmassa laatu, luottamus ja toimituskyky ovat kovaa valuuttaa.
Rohkeus investoida ennen kuin on pakko
Harjavallan insinööreillä ei ollut vaihtoehtoa. Heidän oli pakko keksiä. Tämän päivän yrityksissä pakko ei aina näy yhtä selvästi. Tilauskirja voi olla kohtuullinen ja vanha kone toimii vielä. Silloin investointi uuteen teknologiaan tuntuu riskiltä.
Todellinen riski on usein toisaalla. Tekoäly laskee suunnittelun, ohjelmoinnin ja tiedonkäsittelyn kustannuksia nopeasti. Automaatio ja data muuttavat sitä, millaista toimittajaa asiakas pitää hyvänä. Yritys, joka odottaa, kunnes muutos on kaikille selvä, voi olla silloin jo myöhässä.
Rohkeus ei välttämättä vaadi jättihanketta. Monelle pk-yritykselle ensimmäinen askel on yksi mitattava kokeilu: konenäkö laadunvalvontaan, ennakoiva huolto yhdelle koneelle tai tarjouslaskennan nopeuttaminen. Tampereen tekoälykeskittymät tarjoavat yrityksille juuri tällaisia kokeiluja.
Teollinen rohkeus tarkoittaa tänään kolmea asiaa. Se tarkoittaa investointia uuteen teknologiaan ennen kuin kilpailija pakottaa siihen. Se tarkoittaa valmiutta avata omat haasteet kumppaneille, koska kukaan ei ratkaise niitä yksin. Ja se tarkoittaa kansainvälistymistä jo silloin, kun yritys vielä tuntuu liian pieneltä siihen.
Julkinen valta ei voi tehdä näitä päätöksiä yritysten puolesta. Se voi kuitenkin jakaa uuden teknologian alkuvaiheen riskiä, rakentaa yhteisiä testi- ja pilottiympäristöjä ja avata ovia maailmalla tänä aikana, kun geopolitiikka ja valtioiden asema on korostunut.
Julkinen sektori voi olla myös asiakas. Ensimmäinen referenssi on uudelle teknologialle usein vaikein saada. Kun julkinen hankkija uskaltaa kokeilla uutta ratkaisua, se voi avata suomalaiselle yritykselle tien maailmalle. Innovatiiviset julkiset hankinnat ovat teollisuuspolitiikan työkalu, jota käytämme yhä aivan liian vähän.
Tutkimuksesta tuotantoon ja osaamisesta vientiin
Hyvät kuulijat,
Alihankinta-messut ja MAKE in Finland tekevät tämän työn näkyväksi. Yritysten tarpeet tulevat esiin. Teknologia- ja valmistuskumppanit löytävät toisensa. Osaaminen leviää verkostossa.
Pilotista tuotantoon on Suomessa usein liian pitkä matka. Moni hyvä ratkaisu jää laboratorioon tai yhden asiakkaan kokeiluksi, koska rahoitus, tuotantokumppani tai ensimmäinen kansainvälinen asiakas puuttuu. Yhteistyöverkostot lyhentävät tätä matkaa.
Tavoite on selkeä. Tutkimuksesta syntyy tuotteita. Pilotit etenevät tuotantoon. Suuret yritykset uudistuvat yhdessä kumppaniensa kanssa. Pk-yritykset ja startupit kasvavat kansainvälisiksi. Strateginen kilpailukyky näkyy lopulta siinä, mitä Suomessa omistetaan, kehitetään, valmistetaan ja viedään maailmalle.
Omistajuudella on tässä merkitystä. Kun kasvava suomalaisyritys tarvitsee pääomaa laajentuakseen, rahoitusta on oltava tarjolla myös Suomesta. Kotimainen kasvupääoma ja pitkäjänteiset omistajat ovat yhtä lailla teollisuuspolitiikkaa kuin tehtaat ja tutkimuslaitokset.
Lopuksi vielä yksi tarina teollisesta rohkeudesta.
1960-luvun lopulla vieremäläinen metsäkoneurakoitsija Einari Vidgrén oli kyllästynyt koneisiin, jotka hajosivat hänen savotoillaan. Hän vuokrasi kyläsepän pajan ja rakensi oman koneen. Se ei kuulemma ollut kovin kaunis. Kone sai nimensä kylän raitilla juoksennelleen sekarotuisen koiran mukaan: Ponsse.
Tämä kone kuitenkin kulki ja kesti. Kun asiakkaat näkivät sen työssä lähes puolentoista metrin hangessa, syntyivät ensimmäiset kaupat.
Keväällä 1970 Vidgrén meni kunnanjohtajan puheille. Hän lupasi perustaa Vieremälle metsäkonetehtaan, jos kunta rakentaisi sille hallin. Kunnanvaltuusto äänesti. Esitys hyväksyttiin yhden äänen enemmistöllä.
Ensimmäisellä vuosikymmenellä tehtaasta valmistui vain noin 50 konetta, ja rahasta oli jatkuvasti pulaa. Tänään Ponsse on yksi maailman johtavista metsäkonevalmistajista. Sen pääkonttori ja tehdas ovat yhä Vieremällä, ja sen ympärille on kasvanut laaja alihankkijaverkosto.
Tarinassa on kolmenlaista rohkeutta. Yrittäjän rohkeus rakentaa parempaa kuin markkinoilla oli tarjolla. Asiakkaan rohkeus ostaa ensimmäinen kone valmistajalta. Ja julkisen vallan rohkeus rakentaa halli – ja jättää koneiden rakentaminen yrittäjälle.
Siinä on hyvän teollisuuspolitiikan työnjako.
Toivon vain, että jatkossa rohkeat päätökset syntyvät Suomessa hieman selvemmällä enemmistöllä kuin Vieremällä vuonna 1970.
Osaaminen, teknologia, laatu ja toimituskyky ovat menestystekijöitä. Ja tähän päälle lisänopeus tuotekehityksessä ja toimituksissa auttaa vastaamaan päivän haasteisiin.
Kiitos.